5-päiväinen paikallislehti Koillismaalla Perjantaina 03.09.2010
ksextra
Rovaniemelle muuttavan Tapanisen tilalle Harri Ylisirniö
Tapaninen eroaa Posion valtuustosta
kuva
Rovaniemelle kirjansa vuoden alusta muuttanut Timo Tapaninen eroaa Posion kunnanvaltuustosta ja kaikista luottamustehtävistään.
Erkki Ahola
Keskustapuolueen valtuutettuna Posion kunnanvaltuustossa toimiva Timo Tapaninen jättää paikkansa ja eroaa valtuustosta paikkakunnalta muuton vuoksi. Tapaninen on muuttanut Rovaniemelle kirjansa kuluvan vuoden alusta.

Elämäntilanteeni on nyt sellainen, että olen päättänyt muuttaa kirjani pois Posiolta. Valtuustosta eroamisen syy on siis pois muutto Posiolta. Olen muuttanut Rovaniemelle kirjani vuoden alusta, Timo Tapaninen kertoo.

Tapanisen tilalle Keskustan valtuustoryhmään nousee varavaltuutettu Harri Ylisirniö.

Timo Tapaninen eroaa samalla kaikista muistakin luottamustehtävistään, myös Keskustapuolueen luottamustehtävistä.

Teen tällä hetkellä töitä nuorten parissa ja heidän parhaaksi, niin kuin olen aina tehnyt. Olen aloittanut uuden työn, josta kerron myöhemmin enemmän. Se liittyy kuitenkin nuorten tukemiseen. Tunnen tämän kutsumuksen niin suureksi, että jätän muut työkuviot pois, myös politiikan. Koen, että kun minulla ei ole poliittisia vakansseja, voin toimia riippumattomasti nuorten hyväksi, Tapaninen sanoo.

–Olen koko aikuisikäni mennyt sinne tänne. Koko ajan olen ollut kirjoilla Posiolla, vaikkakin asustellut myös muualla. On ollut myös erittäin rankkaa olla Posiolla valtuutettuna kymmenen vuotta, sillä vain yhden vuoden olen varsinaisesti ollut sataprosenttisesti läsnä kunnassa.

Tapaninen on toiminut lukuisissa eri luottamustehtävissä Posiolla, Lapissa ja koko Suomessa noin kymmenen vuoden ajan.

Suomen Keskustan jäsenenä ja puolueessa toimineena Tapaninen on päässyt kansallisen politiikan kärkijoukon kanssa tekemiseen. Hän on toiminut muun muassa eduskunnassa Keskustan kansanedustaja Janne Seurujärven avustajana. Lisäksi Tapaninen on toiminut Suomen Keskustanuorten hallituksen jäsenenä ja viime keväänä Keskustapuolueen eurovaaliehdokkaana.

Kommentoi artikkelia»

Kommentit
Uutiset
PÄIVÄN LEHDESSÄ
Kesäkausi päättyi ilman golfkenttää

Runsas puolukkasato sai marjastajat liikkeelle

Kenya tuli Brasiliasta lentopalloilemaan
KS KYSYY
Onko ruokasienien tunnistaminen helppoa?
75%25%
KylläEi
KOILLISMAAN SÄÄ
Sää
TAPIO
Tapio
SUDOKU
Sudoku Ratkaisu
KESTOTILAAJAN EDUT
Muikkukortti
Copyright © Koilliisanomat 2008. Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.