Huh huh, taasko sitä pitää kävellä naisen perässä ja odotella milloin tämä kierros tavaratalossa päättyy! Siinä kävellessä päässä pyörii, että olenko minä se ainoa mies, joka miettii tällaisia. Tai olenko minä se ainoa mies, joka toivoo että nainen apukuskin paikalla olisi unessa kun tehtaanmyymälän kyltti vilahtaa tien varrella ettei tarvitsisi pysähtyä.

Sakari Siikaluoma toi vapautuksen Kuusamoonkin. Luolamies Oulankasalin näyttämöllä vastasi minulle, että ole rauhassa. Et olekaan se ainoa, joka on joutunut tätä syntisäkin asemaa kantamaan sielussasi.

Jos amerikkalainen näytelmäkirjailija on Atlantin takaisissa ostoshelveteissä miettinyt samaa ja Ville Virtanen on oivaltanut, että tuo sopii meillekin ja siirtänyt taakasta vapautumistekstin suomenkielelle, meitä on todennäköisesti miljoonia miehiä, joiden vaimot ja tyttöystävät ovat sitä mieltä, että vain mun ukkoni se on tuollainen.

Se on geeneissä. Samaa pohti jo luolamies hakiessaan ruokaa eikä jaksanut ensimmäisen saaliseläimen nähtyään ryhtyä miettimään, että olisiko se seuraavassa pusikossa piileskelevä peura vähän parempaa sapuskaa.

Nuijalla päähän ja pannulle. Se on siinä eikä sitä tartte sen enempää vatuloida.

Mies menee ja tekee. Kysyy vasta lopputuloksen valmistuttua, että kelepaako.

Jos ei kelepaa, tekee uudestaan ja kysyy sitten uudelleen. Nuorempana hermostuu, jos ei kolmannellakaan kerralla vielä kelepaa. Vanhempana käy jääkaapilla, ottaa oluen ja puhisee itsekseen.

Nainen miettii vaihtoehtoja. Mitä se Sakari sanoikaan, en enää muista mutta tätä se tarkoitti.

Mies on juna. Nainen hangella leikkivä saukko.

Kuusamotalon näyttämöllä tallusteli tekstin hengen mukainen mies. Rekkakuski, joka ei kavereiden kanssa saunassa mieti tunteita. Pienenä ollut ihmeissään pohtiessaan, että tietääköhän nuo vanhemmat kaverit, milloin ne kivekset laskeutuivat. Tai tulevat laskeutumaan. Ei sitä kukaan tiennyt. Ja tuskin tiesi jälkeenpäinkään, mitä se merkitsee.

Ei niistä puhuta poikaporukassa.

Ajan kanssa oppii, että naisten kanssa pärjätäkseen ei tee pahaa vaikka välillä yrittää olla herkkä. Se auttaa tulemaan toimeen ja voi sulkea ne elämän vaikeammille teille johtavat portit. Oppi se luolamieskin, miksei nyt kun on jo vähän helpompaa.

Osa miehistä on kaikesta huolimatta mennyt totaalisesti harhaan. Ja menee edelleenkin kun on siinä uskossa, että mies ei itke, ei tunteile eikä edes kuuntele. Seuraukset näkyvät ikävissä tilastoissa. Luolamiehen kuunteleminen ja oivaltaminen voisi avittaa niille runollisemmille ja herkemmille poluille.

Luolamiehen kunniaksi voi sanoa, että huumorin taakse taakse saa aina piilotettua vakavaakin asiaa ja ajattelemisen aineksia. Tekstin kirjoittaja on sen oivaltanut ja Sakari osannut siirtää puheeksi.

Luolamiestä seuratessa käväisi mielessä, että pitäisi järjestää monologin katsominen siten, että katsomossa olisi vain miehiä tai naisia.

Ja kun siellä olisi naisia, miehet saisivat naisten tietämättä seurata reaktioita kameran välityksellä. Katsottais kuin lätkämatsia poikaporukassa. Ja päinvastoin. Toisistaan tietämättä.

Ja sen jälkeen sitten lopulta yhdessä. Parisuhdeterapiaa tosiaan.

Luolamies Kuusamotalon Oulankasalissa. Monologi. Käsikirjoitus Rob Becker. Suomennos Ville Virtanen. Ohjaus Jouni Rissanen. Lavastus Kari Hujanen. Valot ja ääni Kari Hujanen ja Matti Karjalainen. Tuotanto Kuusamon Näyttämö. Ohjaajan apulainen Sinikka Siikaluoma. Kuvat Vesa Tyni.

Esitykset vielä 4.3. - 7.3. - 8.3. - 11.3. - 13.3. - 17.3. - 20.3. ja 21.3.