Janne Kaikkonen
Pallo-Karhut ei onnistunut yllättämään Hämeenlinnan Pallokerhoa tämän kauden viimeisessä kotiottelussaan lauantai-iltana. Kuusamossa pelattu lentopallo-ottelu päättyi liigakarsintoihin valmistautuvan kotijoukkueen tappioon erin 1-3 ( 21-25, 20-25, 26-24, 11-25 ).
–Joukkueiden tasoero näkyi selkeästi viimeisessä erässä. Positiivista on, että onnistuimme nousemaan 20-21-tappioasemasta voittoon kolmannessa erässä. Myös 12 ässää, joista Eveliina Koljosella on viisi, oli hyvä asia, Pallo-Karhujen päävalmentaja Mika Alanko tiivisti.
Runkosarjan kakkospaikan jo ennen lauantain peliä varmistaneen HPK:n päävalmentaja Teemu Sarnan mukaan joukkueella oli käynnistymisvaikeuksia ottelussa.
–Ottelussa oli paljon silmitöntä räiskimistä. Vääntö oli vähän väkinäistä eikä peli lähtenyt kunnolla käyntiin. Ainoastaan viimeisessä erässä peli oli sen näköistä kuin sen pitääkin. Tyytyväinen pitää olla kolmeen pisteeseen, Sarna kommentoi.
Pisteiden valossa kotijoukkueen tehokkain oli Caley Carter-Knudsen ( 14/-2 ) ja HPK:n Thais da Rocha ( 16/+8 ). Ensimmäistä peliään PaKa:n paidassa pelannut Veera Louhivuori piipahti kentällä pariin otteeseen, mutta ei vielä ollut parhaassa vedossa.
–Veeraan iski mahatauti keskiviikkoillan treenien jälkeen ja hän ei sen jälkeen päässyt lainkaan palloon käsiksi ennen tätä päivää, Alanko kertoi.
SM-liigan runkosarja päättyy Pallo-Karhujen osalta lauantaina, kun joukkue kohtaa Pihtiputaalla liigan nelospaikasta taistelevan Pislaplokin. Pallo-Karhuilla on vielä mahdollisuus ohittaa liigassa seitsemäntenä oleva Pieksämäki, joka kuusamolaisjoukkueen tavoin jatkaa kauttaan liigakarsinnoissa. Pisteen PaKa:n edellä oleva Pieksämäki kohtaa viimeisessä pelissään pudotuspelipaikkansa varmistaneen LiigaEuran.
Runkosarjan seitsemäs sija toisi kotiedun liigakarsintaotteluihin ykkössarjan kakkosta vastaan. Mikäli PaKa jää sarjassa kahdeksanneksi, on kotietu ykkösen voittajalla.