Työntekijäpuolen AKT:n ja Autoliikenteen työnantajaliiton valtakunnansovittelijan sovintoesityksen hyväksyminen oli itse asiassa odotettu ja toivottu ratkaisu.

Miten niin odotettu? Ensinnäkin siksi, että tämä onneksi sentään lyhyeksi jäänyt lakko ei saanut missään vaiheessa niin sanottua julkista hyväksyntää. Jatkuessaan lakko olisi varmastikin syönyt lakkolaisten mainetta sitä enemmän mitä enemmän se olisi alkanut halvaannuttaa maamme elämää.

Tiistaina iltakuudelta alkanut työnseisaus ehti jo leikata rajusti henkilö- ja tavaraliikennettä eri puolella maata. Linja-autoliikenteestä arviolta kaksi kolmasosaa jäi lakon aikana ajamatta.

Lakko koetteli eniten keskisuurten kaupunkien asukkaita, mutta ongelmilta ei säästytty täällä Koillismaallakaan. Meillä täällä linja-autovuoroja jäi jonkin verran ajamatta ja osa koululaisista sai ylimääräisen vapaapäivän koulusta. Vakavilta seurauksilta sentään vältyttiin, mutta ei olisi kestänyt aikaakaan, kun ihmiset olisivat alkaneet toden teolla hermostua.

Koillismaalla ihmiset ovat pitkälti tottuneet matkustamaan omilla autoillaan, mutta kaiken tavarankuljetuksen ja huollon kannalta kumipyöräliikenne on tälle alueelle ratkaisevan tärkeässä roolissa. Meillä kun ei ole sitä takkuilevaa rautatieliikennettä.

Olen varma siitä, että tämä lakko ei olisi saanut myöskään kansan syvien rivien myötätuntoa saati kannatusta.

Yhä useampi ymmärtää, että lakko ei kertakaikkiaan ole oikea ase tämänhetkisessä tilanteessa, jossa vasta vähän aikaa sitten taantumaan sukeltamisen vuoksi työelämässä koettiin massiiivisia lomautuksia ja irtisanomisia. Tätä taustaa vasten AKT:n lakko tuntui suorastaan irvokkaalta. Turhaan ei kyselty, missä on tämän lakkoilevan ammattikunnan yhteiskuntavastuu. Nythän suomalaisen työelämän pitäisi kaikilla rintamilla pyrkiä eteenpäin ja edesauttaa nostamaan talous uudelle kasvu-uralle eikä alkaa venkuloimaan järjettömillä palkkavaatimuksilla. Kasvua tulee vain työtä paiskimalla. Lakko ei istu tähän tilanteeseen huonostikaan.