5-päiväinen paikallislehti Koillismaalla Tiistaina 07.09.2010
ksextra
Mies on näppärä laskemaan
kuva
Riina Puurunen

Ei näin.

Rouva tuli kotiin tuohtuneena. Tällä kertaa siksi, että oli ajanut ylinopeutta poliisiautoa vastaan ja saanut sakot.

Ylinopeutta oli tullut ajettua, ei toki pahuuttaan vaan siksi, että kävi työpäivän jälkeen kierroksilla, vaikka halusikin väittää, että ylinopeutta tuli ajettua, koska oli jo kiire kotiin lasten ja miehen luokse. Silti rouva ei tietenkään ollut ajanut lujaa tarkoituksella vaan ihan huomaamattaan.

Rouva sai siis sakkolapun ja ajeli ihan hitaasti ja rauhallisesti kotiin. Peruutti auton talliin ja keräsi, liian ahtaassa tallissa jakoavaimet seinällä kilisten, kassit käsiinsä ja meni sisälle.

Väsyneenä ja harmissaan rouva kertomaan mitä oli tapahtunut. Mies siihen selventämään, että silloinhan auton nopeusmittari oli näyttänyt jo yli satasta!

Ja näinköhän mies tarkoitti lohduttaa rouvaa. Rouvapa siitä siis suuttuu ja napauttaa, että sinähän se olet näppärä laskemaan.

Vaan näin.

Laskutoimituksen sijaan miehen olisi kannattanut käyttää se lyhytkin aika sanojensa valitsemiseen, myötäelää hetki tuohtunutta mieltä ja odottaa, että rouva kertoo vauhdin perimmäiset syyt ja sen jälkeen myötäillä mäessä kunnes rouva myöntää, että muistutus oli kyllä paikallaan.

Miehen näkökulmasta naisen kanssa ei ole oikeita vastauksia, mutta harkintaa kannattaa käyttää. Ainakaan ei koskaan kannata näyttää naiselle mitä hän on tehnyt väärin tai mikä hänessä näyttää väärältä. Näitä asioita varten naisella on omatunto, voimakas taipumus syyllisyyteen, peili ja ystäviä.

Naisensa kanssa voi toki neuvotella siitä mitä missäkin tilanteessa voi vastata loukkaamatta, jos ei oikeasti kiinnosta tai ei kerta kaikkiaan osaa muodostaa mielipidettä.

Nainen oppii tämän taidon lapsen kanssa; kysymme kiinnostuneina mitä mieltä tämä itse on. Silloin ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia.

Ajan kanssa nainen oppii ymmärtämään, että joku ei ihan oikeasti välitä pätkän vertaa siitä miten hän hiuksensa kampaa.

Koska miehet ovat niin näppäriä laskemaan, he voisivat ynnätä miten monta väärää vastausta oppimisprosessiin vielä menee.

Kommentoi artikkelia»

Kommentit
Uutiset
PÄIVÄN LEHDESSÄ
Taivalvaaran lumivarmuus myötätuulessa

Käyttötalouden epätasapaino aiheuttaa Posiolla päänvaivaa

Pääsiskö mummu ohi
KS KYSYY
Onko ruokasienien tunnistaminen helppoa?
55.6%44.4%
KylläEi
KOILLISMAAN SÄÄ
Sää
TAPIO
Tapio
SUDOKU
Sudoku Ratkaisu
KESTOTILAAJAN EDUT
Muikkukortti
Copyright © Koilliisanomat 2008. Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.