5-päiväinen paikallislehti Koillismaalla Tiistaina 07.09.2010
ksextra
Golfkentän toteuttaminen vaatii 1,2 miljoonan euron osakemerkinnän
kuva
Kyösti Salmirinne uskoo, että tarvittava määrä osakkeita saadaan merkittyä golfkentän toteuttamiseksi.
Jyrki Vendelin
Golfkentän rakentaminen Kuusamon Petäjäkankaalle voidaan käynnistää, mikäli golfyhtiön osakkeita merkitään vähintään 1,2 miljoonan euron arvosta.

Kuusamon Golf Oy:n toimitusjohtajan Kyösti Salmirinteen mukaan summa saadaan kasaan, jos kaikki hankkeeseen esisopimuksella sitoutuneet osapuolet lähtevät sovitusti mukaan.

–Holiday Club Resorts on luvannut merkata osakkeita 500000 eurolla, Kuusamon kaupunki 300000 eurolla ja entisten osakkeenomistajien osuus on noin 100000 euroa. Loppuosan osakkeista merkkaa paikallinen golfseura.

Golfyhtiön hallitus on päättänyt käynnistää osakkeiden merkintäajan 10. maaliskuuta. Aikaa merkintään on varattu koko tuleva kesä.

Henkilökohtaisen kausipelioikeuden saa hankittua 3000 eurolla. Se oikeuttaa pelaamaan koko kauden sekä uudella että Rukan vanhalla 9-reikäisellä kentällä. Lisäksi kausipelioikeuden haltija maksaa noin 400 euron suuruisen hoitokulumaksun vuosittain.

Entisille osakkeenomistajille kausipelioikeuden hinta on 900 euroa. Salmirinteen mukaan heillä on tulevaisuudessa ehkä mahdollisuus vaihtaa itselleen viikkopelioikeus, mutta siitä ei ole vielä varsinaista päätöstä.

Kausipelioikeuden voivat hankkia myös yritykset, joille se maksaa 6000 euroa. Yrityksen pelioikeudella voi golfata useampi henkilö saman päivän aikana.

Viikkopelioikeuksien hinta on 750 euroa koululaisten kesälomien aikana. Muina aikoina viikkopelioikeuden saa 500 eurolla. Viikkopelioikeudella saa pelata kyseisen viikon aikana niin paljon kuin kenttä vetää, mutta vähintään neljä lähtöä on taattu.

Golfkentän rakentamisen aikataulu on vielä hivenen auki, kun Kuusamon Golf ja Holiday Club Resorts eivät ole päässeet aivan kaikista ehdoista yksimielisyyteen.

HCR:n hallintojohtaja ja lakimies Arto Hyvönen sanoo, että he pitävät kiinni esisopimuksesta eli 500000 euron panostuksesta, mutta muista ehdoista neuvotellaan vielä.

–Meidän toiminta on enemmän lomarakentamisen puolella ja golfkenttähanke on hieman sivupolku. Toki golfkenttä on tärkeä hanke Kuusamon matkailulle, mutta meidän pitää vielä laskea, mitä siihen sijoitettu raha meille tuottaa.

Hyvönen uskoo kuitenkin, että asiassa päästään lähiviikkoina eteenpäin ja tavoitteena on saada kentän rakentaminen käyntiin tulevana kesänä.

Salmirinne lisää, että golfkentän suunnittelu on parhaillaan käynnissä ja kustannuslaskelma saadaan valmiiksi pääsiäisen jälkeen.

Kommentoi artikkelia»

Kommentit
Uutiset
PÄIVÄN LEHDESSÄ
Taivalvaaran lumivarmuus myötätuulessa

Käyttötalouden epätasapaino aiheuttaa Posiolla päänvaivaa

Pääsiskö mummu ohi
KS KYSYY
Onko ruokasienien tunnistaminen helppoa?
55.6%44.4%
KylläEi
KOILLISMAAN SÄÄ
Sää
TAPIO
Tapio
SUDOKU
Sudoku Ratkaisu
KESTOTILAAJAN EDUT
Muikkukortti
Copyright © Koilliisanomat 2008. Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.