Mikko Häme
Kun Kuusamoon ruvettiin aikoinaan puuhaamaan lentokenttää, sitä suunniteltiin tietyssä vaiheessa Meskusvaaran suuntaan. Näin kirjoittaa
Jaakko Heikkinen Kuusamon lentoaseman 40-vuotisjuhlien kunniaksi kirjoittamassaan historiikissa ”Korpikentästä Finavian lentoasemaksi”.
Heikkisen mukaan tämä vaihe on jäänyt ehkä hieman unholaan Kuusamon lentokentän historiassa. Lentokenttähanke putkahti esille Kuusamossa varsinaisesti 1950-luvulla.
Silloinen kunnanjohtaja Lauri Tammi muistaa, miten 1950-luvun alkupuolella kaksi oululaista liikemiestä lensi kevättalvella nelipaikkaisella lentokoneella lauantaisin Kuusamoon ja he palailivat sunnuntaina illansuussa Ouluun. Heillä oli tähtäimessä jatkaa näitä vierailuita myös kesällä. Lienevätkö asialla olleet ilmailuyrittäjät Estama ja Sutela, Tammi pohtii historiikissa.
Kentän rakentamista vauhdittivat Kuusamoon 1950-luvun alkupuolella tulleet isojakoinsinöörit, jotka olisivat mielellään lentäneet Helsinkiin. Eräs ajatuksen takana olleista insinööreistä oli Kalevi Routala, yksi Rukan rinteiden raivaajista. Kunta myönsi silloin hankkeeseen 1000 sen aikaista markkaa ja laski talkootyön osuudeksi 2000 markkaa.
Kuusamon lentokenttähanketta kypsyteltiin 1950-luvun loppupuolella eduskunnassa asti. Maan hallitukselle esitettiin vuosina 1956 ja 1957 harras toivomus kenttäasian eteenpäin viemiseksi. Kunta teki jopa alustavat suunnitelmat kenttää varten.
Se katseli sopivaa lentokentän paikkaa, ja näissä merkeissä ostettiin jopa maapalstatkin kanttori Lauri Marttiselta Meskusvaaran suunnasta, jossa oli hyviä kangasmaita.
Kunnan luottamushenkilöille kauppaa perusteltiin edullisella metsämaan ostolla, mikä tässä nyt vihdoinkin paljastetaan. Maanosto lentokenttää varten olisi ollut päättäjille hankalampi juttu, Tammi kertoo.
Silloisen TVH:n lentokenttäosasto tutustui Kuusamon kenttävaihtoehtoihin. Insinööri Routala antoi maastoapua.
Tarkastaja Lunnela ja diplomi-insinööri Suvanto suhtautuivat asiaan myönteisesti. Vieraat kävivät myös nykyisellä kentän paikalla Välikankaalla. Heidän tyly tuomionsa Välikankaasta kuului: ei tule kysymykseenkään.
Mutta niin vain lentokenttä sinne myöhemmin rakennettiin.
Korpikentästä Finavian lentoasemaksi. Kuusamon lentoasema 40 vuotta. Poimintoja työn vuosista koonnut Jaakko Heikkinen.
Lentäen pääsee pikemmin pois. - 23:20:34
Ruotsinvaltahan se aikoinaan päätti pakko-asuttaa Venäjänmaan ja kuusamokin siten perustettiin, piruko tänne vapaaehtoisesti ja vielä yksimielisenä kaikesta olisi jäänyt..?
Jos lenttokenttä päätettäisiin tehdä kansanäänestyksellä, Kuusamossa ei olisi vieläkään lentokenttää.