Santra Remsujeva on viimeisiä vienalaisia runonlaulajia ja starinoiden, vienalaisten satujen, kertojia. Juminkeko-säätiön Markku Nieminen on tulevien polvien onneksi saanut nauhoitettua armoitetulta laulajalta ja kertojalta parhaat tarinat talteen. Mutta vielä löytyy laulettavaa.

–Jospa minä vielä yhden laulan, ehdottaa poikansa kanssa Vuokkiniemen keskustassa värikkäässä puutalossa asuva nainen.

Hyväkuntoinen vanhus ei jää kuuntelemaan vastausta, vaan laulaa, väsymättä värssystä toiseen.

–Hyvä on täällä kesällä olla, mutta muuten jo joutaisi kuolo minut korjata, marjoja syömällä ja värikkäitä vanttuita, kinthaita, kutomalla pitkän ikänsä selittävä runonlaulannan mahtinainen sanoo.

Santralla on laulu tai starina aivan kaikelle. Perunoille on laulunsa, saunomiseen loitsunsa, haavoille sanansa. Hän muistaa tuhansia ja tuhansia karjalaisia lauluja, tarinoita, loitsuja ja sananlaskuja.

Santran talossa laulut ja starinat pulpahtelevat luonnollisesti, henki ja maallisuus kulkevat vieretysten. Kuulijoina ovat lapset ja lastenlapset sekä kyläläiset ja satunnaiset kulkijat: heidän joukossaan useita suomalaisia tutkijoita, jotka haltioituneina kuuntelevat jo kadonneeksi luullun perinteen taitajaa.

Santra Remsujeva on viimeinen lenkki siinä runonlaulannan ketjussa, joka alkoi 1820-luvulla Vienan Karjalan kylissä ja jonka perustella Lönnrot kirjoitti ensimmäisen versionsa Kalevalasta. Santran kotikylän Vuokkiniemen kansanrunoutta ovat Lönnrotin lisäksi tallettaneen myös muun muassa Sakari Topelius, Frans Iisak Fortel, A.J.Sjögren sekä Jaakko Fellman ja 1910-luvun alussa myös Ilmari Kianto.

Vienalaisten runonlaulumaiden tunnetuksi tekemisen kannalta tärkeä oli myös valokuvaaja I.K.Inhan ja K.F.Karjalaisen Vienan retki vuonna 1894. Inhan valokuvat ovat syöpyneet monen suomalaisen mieleen. –Ne ovat antaneet eepoksemme kulttuurihistoriasta kiinnostuneille vankkaa tietoa runonlaulun maailmasta, sanoo perinteen tallentamista 2000-luvulla jatkava Markku Nieminen kuhmolaisesta Juminkeko-säätiöstä.

Elias Lönnrot kävi Vuokkiniemessä neljä kertaa. Paitsi merkittävän määrän runoja, löysi Lönnrot Vuokkiniemeltä myös nimen eepokselleen. Markku Niemisen mukaan Vuokkiniemen aarteisiin häälaulujen ohella kuuluu eräs lyyrinen runo, jossa ainoana tallennettuna kansanrunona esiintyy paikannimi Kalevala.

–Tästä runosta ”Kalevalan neiti”on useita toisintoja, mutta vain Lönnrotin Vuokkiniemessä muistiinpanemassa on sana Kalevala. Lönnrotin suurenmoinen oivallus on ollut nimetä niin eepos kuin sen sankarien asuinmaakin tällä joka kielellä helposti lausuttavalla sanalla, Nieminen sanoo.

Santra Remsujevan repertuaariin ytimessä ovat kalevalaiset runomitat ja vienalainen kulttuuriperimä. Niiden rinnalla hän kuitenkin laulaa melkein mitä vain: jazzia ja työväenlauluja sekä varttuneemmalla iällään myös hävyttömiä lauluja – värssyjä, joita ei suostunut koskaan laulamaan edes aikuisten lastensa kuullen vaan ensimmäisen kerran vasta Suomessa, kun Markku Nieminen houkutteli hänet äänitysstudioon.