Aika ajoin Suomessa puhutaan siitä, kuinka lapset ja nuoret ovat ajautuneet kauas luonnosta. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuville tyrskähdellään ivallisesti, tai vaihtoehtoisesti pudistellaan surullisina päitä, sillä harakan sekoittaminen varikseen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Varmuutta ole siitäkään, miltä se koivu nyt näyttää.

Sitten koillismaalaiset huokaisevat helpotuksesta. Ei täällä olla sellaisia. Me olemme luontokaupunki, kyllä meidän nuoret tuntevat metsät ja osaavat arvostaa sitä. Onkohan ihan näin? Olin itse viikko takaperin todistamassa, kun nuori naishenkilö katsoi edessään seisovaan suurta kuusta. Ja kertoi katsovansa isoa mäntyä.

Koen tämän jotenkin loukkaavana. Kouluissa uhrataan jatkuvasti aikaa metsä-aiheisille teemapäiville ja opetukseen sisällytetään paljon luontoa koskevia asioita. Lajin tunnistuskin on tärkeä osa opetusta, mutta ei mikään tunnu jäävän lasten mieleen. Onko se sitten kiinnostuksen puutetta? Toki on myös nuoria, jotka tietävät asioista paljonkin ja suhtautuvat luontoon avoimen kiinnostuneina. Mutta melko vähän näitä henkilöitä taitaa löytyä.

Itse kiitän vanhempiani siitä, että he ovat opettaneet minut pienestä pitäen kulkemaan metsissä, tunnistamaan kasveja ja eläimiä, sekä arvostamaan luontoa muutenkin. Lapsesta asti opetetut arvot ovat juurtuneet sitä paremmin mieleen, mitä vanhemmaksi on tullut. Hyvä käyttäytyminen luonnossa pohjautuu ympäristön tuntemiseen ja arvostamiseen.

Nykysuomi on yhä enemmän kaupunkikeskeinen, joten pelkästään nuoria ei voi tästä syyttää. Ei ketään voi vaatia matkustamaan pitkiä matkoja vaikkapa lappiin oppimaan liikkumaan Suomen aidossa tunturi idyllissä. Mutta kyllähän sitä luontoa löytyy niin läheltä kuin kaukaakin ja jokaisella olisi varmasti mahdollisuus olla kosketuksissa siihen, asui sitten missä vain.

On ihan ok, jos ei erota tupasvillaa ja töppövillaa toisistaan. Mutta jos nyt kuitenkin mustikan ja puolukan opettelisi erottamaan myös varvun perusteella, eikä vain sen erivärisen marjan.

Älkääkä vain kysykö nyt, että mikä se varpu on.