Savukierukat ovat paikoitellen loppuneet kaupoista kokonaan
Runsas hyttyskesä näkyy kauppojen tyhjillä hyllyillä
Antti Männikkö
Hyttysiä on ollut tänä kesänä Koillismaalla niin runsaasti, että hyttyskarkotteiden ja -savujen kysyntä on ylittänyt tarjonnan. Esimerkiksi hyttysiä karkottavat savukierukat ovat paikoitellen loppuneet kaupoista kokonaan.
Myyjä Raili Polo Halpa-Halli Kuusamosta kertoo, että hyttystuotteita on kysytty tänä kesänä enemmän kuin moneen vuoteen. Halpa-Halli myi savukierukat hyttyskauden alussa loppuun parissa päivässä.
–Yksi tilaus saatiin alkukesästä, mutta tehtaalta kerrotaan, ettei toista tilausta ole enää tulossa. Kyllä tämä on hyttyssavujen osalta ollut totaalista ei ole -myyntiä, Polo toteaa.
Polon mukaan sisätiloissa käytettäville eli pistorasiaan asetettaville hyttyskarkotteille kävi sama kuin savuille eli nekin myytiin loppuun.
–Tavarantoimittajat sanovat, että etelässäkin on tänä kesänä runsaasti hyttysiä. Myös siellä tuotteet ovat lopussa.
Samaa ongelmaa on jonkin verran myös nestemäisissä tuotteissa, koska niidenkin kysyntä on poikkeuksellisen kovaa.
Kuusamon Citymarketissa on niin ikään myyty pari viikkoa ei oota hyttyssavujen osalta. Kodin osaston päällikkö Teija Hietalan mukaan hyttyssavua on luvattu toimitettavaksi lisää heinäkuun loppuun mennessä, mutta muiden valmisteiden osalta tämän kesän sesonki alkaa olla ohi.
–En muista, että vähään aikaan hyttyskarkotteet olisivat näin loppuneet. Tosin hyttyskarkotteet taitavat olla koko maasta vähissä, Hietala toteaa.
Hietalan mukaan savujen ohella erittäin kysyttyjä tuotteita ovat olleet myös lapsille ja kaikenikäisille sopivat hyttyssuihkeet.
Myös Kuusamon Prismasta vahvistetaan, että hyttystuotteiden kysyntä on ollut kovaa tänä kesä. Myyjä Kirsti Luukkonen kertoo, että tilauksia ei ole saapunut kauppaan normaalia tahtia.
–Kyllä hyllyissä on tavaran puutetta. Tilauksia olisi pitänyt tulla useampia viikossa, mutta kesän aikana on saatu vain yksi tilaus viikkoon.
Luukkosen mukaan suurin pula on perinteisestä Offista. Sen sijaan hyväksi havaittua Autan -hyttyssuihketta on ollut paremmin saatavilla, vaikka sitä kysyvät myös ulkomaanmatkaajat.
–Suihke suojaa myös trooppisilta hyönteisiltä sekä vihaisilta paarmoilta. Sähkökarkottimien osalta kävi niin, että niitä saatiin kesän alussa. Sen jälkeen on saapunut muutamia tilauksia, Luukkonen sanoo.
Kone Pajula Oy myi alkukesällä parinkympin hintaisia hyönteisansoja. Myyjä Jukka Sahi kertoo, tuotteet ostettiin loppuun jo parissa päivässä.
–Kesän aikana uusia tilauksia ei ole saatu vaan vasta elokuussa olisi tulossa seuraava erä maahantuojalta, Sahi toteaa.
Apteekkari Arja Karjalainen Kuusamon ensimmäisestä apteekista kertoo, että hyttyskesään osattiin varautua jo hyvissä ajoin.
–Tilauksia tehtiin hyvissä ajoin ja kesän aikana on saatu lisää toimituksia.
Kommentoi artikkelia»
Kommentit
selviytyjä - 23:26:45
pohjoisessa pärjää kun sinne saapumisen jälkeen ottaa pari päivää alkoholipitoisia juomia ja antaa hyttysten syödä. Siinä ajassa tottuu pistoihin eikä tule raavittua puremia kun on turrana. Sen jälkeen ei myrkkyjä tarvitakaan, antaa vaan hyttysten purra. ja toimii myös meikäläisellä, vaikka ensimmäisistä pistoista nouseekin jumalattomat patit.
kaukaa näkee peremmin - 20:41:26
Jos on mahdottoman allerginen, että saa ihan kuumeen itikoiden pistoista, ei hyvä. Itse olen saanut immuniteetin kaikkiin "sääskiin," siitä huolimatta aina kun astun Kuusamon kamaralle koen hetken, ei ei täällä voi olla.
Onneksi se hetki menee oh, ja pärjään sääskien, mäkäräisten, polttiaisten ja sokkopaarmojenkin kanssa, jotka pirulaiset eivät edes ilmoita iholle tulostaan.
Enemmän minulla väliin Kuusamossakin (synnyinkuntan jota rakastan) hirttää kiinni veemäisten ihmisten kanssa :(
Tuupovuaran uapo - 17:36:50
Mittee lienee nuohi hyttyset, lieneekö sääskie kärpäsie vae mäkäräesie, vae lieneekö muutaman laenen inisie, joka näkköö immeisen isköö kiini ku sika limppuun. Meilläpäen jos kuuloo surinoo, tietää jotta kärpänenhän se sielläe surisoo.
Oulanka - 16:17:33
Sääskistä ei oo ollut koskaan isommin haittaa.Mökki tuulisella paikalla niin ei häirihe isommin.Lämmintä Kuusamossa ollut hyvin tänäki kesänä.Ei oo tarvinnu mitään sääskimyrkkyjä käyttää vuosikymmeniin,kauppojen ja tutkijoiden keksintöa nämä sääskien isot määrät.
elekää tuluko kuusamoo - 15:36:44
joo en miekään ymmärrä miksi kuusamoon pitäs kesällä tulla,sääskiä liikaa ja ilmastoltaan on jäämeren rantaa,aina kylmää ku muualla on hellettä,sääkartaltakin kandee katella sodankylää ni tärppää kuusamon lämmöt siitä,liekkö luntaki sataa kohta,tulis nyt se ilmastonmuutos ja pian,ehkäpä sääski kantaki muuttuis mutta kuhan nuo nykyset kuolis pois
Lukija - 13:36:17
Kuusamossa on niin paljon sääskiä, että ei sinne kannata mennä
sääsket tapettava - 12:18:00
on tutkittu ja huomattu että linnut tulee vallan hyvin toimeen ilman hyttysiä.luonossa piisaa niille syötävää.
kaukaa näkee peremmin - 11:17:56
Niin ja tuulettimet helteen varalta on syytä ostaa tammikuussa :D
kaukaa näkee peremmin - 11:17:11
ei tarvita hyttysiä - voi, näkisitpä miten niitä tarvitaan, kun meidän pihan pääskysillä on poikaset :)
Ei kai me ihmiset voida alkaa elämään niin, että hävitämme kaiken ympäriltämme, sudet, ahmat ja ilvekset mukaanlukien. Aika typerä ja lyhytnäköinen ajatuksenakin, taitaisi loppupeleissä käydä tosi hullusti. En ihmettele lainkaan jos Offia ei enää saa nythän kauppoje hyllyihin tungetaan jo joulukrääsää. Hyttyskarkotteet tulee ostaa nykyään siinä joulun ja vapun välissä :D
turisti - 11:01:52
Ei niitä nää sääskiä, kun on autossa matkalla jonnekkin,kaupungin keskustassa lähi baarissa:).Koko kesän jo keväälläkin jo kaupat möivät "ei oota"" joten älkää valehdelko etteikö ole ollut aikaa tilata jo viimetalvena hyttyskarkotteita.
heh - 10:03:23
Ei tampereella ole hyttysiä! olen nähnyt 4 koko kesänä jotka tapoin eli ei enää ole niitäkään ja nytkin on kaikki ovet auki ilman mitään härpättimiä eikä tuu sisään yhtäkään. Kunhan kaupat puhuu että on itikoita jotta kauppa kävisi.Mitään myrkkyjä ei kannata iholleen pistää saa viel jonkin allergiatulehuksen. Tulevat mistä lie maasta ja sisältävät haitallisia aineita. Tapelkaa ennemmin niitten muutamien pikkuinisijöiden kanssa saatatte pärjätä..
lomalainen - 09:11:10
Olen kierrellyt viikon ajan Länsi-ja Etelä-Suomessa, enkä
ole nähnyt edes hyttysen puolikastakaan. Ei käy kateeksi lomalaisille, jotka värjöttävät alle 15 asteen kylmyydessä
verenimijä hyttysten keskellä. Täällä on vain aurinkorasvasta pulaa. No, onneksi se kesä on lyhyt ja viikon päästä hyttyset häviää.
ei tarvita hyttysiä - 08:14:39
hyttyset pitäisi tappaa sukupuuttoon niinku ne yrittelee nyt ruotsissa.liekkö tuo niin vaikeaa.joutava inisiä ja kuppaaja.