Perjantaina alkanut ja kuukauden kestävä mätäkuu ei ole mikään mätäkuun juttu, vaikka se poistettiinkin suomalaisista kalenterista reilut kymmenen vuotta sitten.

Helsingin yliopiston tutkijat nimittäin vertasivat taannoin rekisteritietojen perusteella Töölön sairaalassa vuosina 2002–2005 mätäkuussa tehtyjä leikkauksia muuhun vuoteen. Leikkaushaavojen tulehdusriskistä löytyi selvä ero: riski leikkaushaavan merkittävään tulehdukseen on heinä–elokuussa kaksi kertaa muuta vuotta suurempi. Kysymys ei ole mistään turhasta tutkmuksesta, sillä sen tulokset on julkaistu arvostetuissa Duodecim- ja Journal of Hospital Infection -lehdissä.

Suomalaisessa kansanperinteessä mätäkuuksi on kutsuttu heinäkuun 23. päivän ja elokuun 23. päivän välistä aikaa.

Suomessa käsitteen mätäkuu otti käyttöön jo Mikael Agricola vuonna 1544, jolloin ilmestyi hänen julkaisemanaan ”Rucouskiria Bibliasta”, jossa on ensimmäinen suomeksi painettu ikuinen kalenteri.

Siinä Augustus eli nykyinen elokuu on suomennettuna mätekw eli kyluökw, siis mätäkuu eli kylvökuu. Kylvökuu tarkoitti tietysti aikaa, jolloin oli tapana suorittaa rukiin syyskylvö. Mätäkuuta käytettiin kansan kielessä kuukauden nimenä vielä 1600-luvun alussa. Silloin painetuissa ruotsinkielisissä almanakoissa Augustuksen käännöksenä oli kuitenkin jo skördemånat, suomeksi elonkorjuukuu tai lyhyemmin elokuu.

Agricola kirjoitti kalenterissaan elokuun kohdalla: ”Telle kwlla eij soui otta siseliset läkityxet (ma Seneca se mestari sano) sille ette metekw silloin ombi/ ia ey myös werta laske.” Nykysuomeksi käännettynä Agricola kirjoitti: ”Tässä kuussa ei sovi ottaa sisäisiä lääkkeitä (niin sanoo mestari Seneca), koska silloin on mätäkuu, eikä myös laskea verta.” Agricola nojasi käsityksissään roomalaiseen Senecaan, 1500 vuotta aikaisemmin eläneeseen oppineeseen.

Kansantietämykset ja -uskomukset juontavat käsittämättömän kauas.

Mätäkuu eli vuoden kostein ja kuumin aika sai kaiken pilaantumaan nopeammin kuin tavalliseti. Maito piimi, mato söi nauriit, siinneet vaimot saivat keskosia ja mätäkuussa solmittu avioliitto ei kestänyt.

Hyvin yleisesti uskottiin myös, että monet mätäkuussa tehdyt toimet vaikuttivat tuhoavasti kaikkeen elolliseen. Kustaa Vilkunan Vuotuisen Ajantiedon mukaan ”sitkeät rikkaruohot kannattaa hävittää mätäkuussa, samoin veneväylän tukkivat kaislikot. Monivuotisia kasveja ei parane mätäkuussa istutella. Niistä ei tule monivuotisia.”

Paitsi haavojen huonosta paranemisesta ja muusta mätänemisestä, on mätäkuu tuttu myös jutuistaan. Mätäkuun jutuilla tarkoitetaan yhä heinä–elokuussa kerrottavia, luotettavuudeltaan epämääräisiä uutisia, jotka saavat uutistilaa, koska kesällä ei tapahdu mitään muutakaan uutisoimisen arvoista. Mutta jo ennen nykyistä tiedonvälitystulvaa tiedettiin varoa mätäkuuta kesän kuumimpana aikana, joka on käämeiden, ryöpäläisten, tuonelan lohikäärmeen ja ruissuden siunattua aikaa. Ruokolahden leijonat ja Leppävirran hipit kalpenevat entisaikojen rinnalla.

Vanhan kansan tietämyksen perusteella korvakoruja ei siis kannata vaihtaa toisiin ennen kuin koulu on kunnolla alkanut ja tatuoinnin ottaminen on syytä siirtää syyskuulle. Se, onko tämä alakerta mätäkuun juttu, jää lukijan harkintaan.