Helena Matila
Kuka teillä nukkui tänä aamuna pisimpään? Kuka oli unikeko? Meidän perheessä parhaat unenlahjat tunnetusti ovat allekirjoittaneella, joten arvata saattaa – unikeon leima on otsassa taas vuoden eteenpäin.
Tänään heinäkuun 27. päivänä vietettävällä unikeonpäivällä on Suomessa jo pitkät perinteet. Päivä on ollut Hemminki Maskulaisen virsikirjan kalenterissa vuodelta 1652, mutta sitä lienee vietetty täällä jo keskiajalla.
Esimerkiksi Tanskassa, Englannissa ja Virossa päivää vietetään 27. kesäkuuta. Aikoinaan se oli Suomessakin kesäkuun lopulla, mutta siirrettiin 1720-luvulla nykyiselle päivälleen.
Unikeonpäivä, monissa maissa nimeltään seitsemän nukkujan päivä, on vanha kristillinen merkkipäivä, jolla muistettiin seitsemää Efesoksen marttyyriä. Legendan mukaan nuorukaiset pakenivat 200-luvulla kristittyjä vainonnutta keisari Deciusta luolaan ja heräsivät vasta 200 vuotta myöhemmin.
Varhaisin merkintä näistä tapahtumista on niinkin aikainen kuin 500-luvulta peräisin oleva. Kristillinen merkkipäivä ilmestyi suomalaiseen kalenteriimme 1600-luvulla. Muissa maissa päivää ei pahemmin ole noteerattu.
Jos kansanperinteeseen uskoo, herätyskellon on ollut syytä soida tänään aamuvarhain. Jos unikeonpäivänä erehtyy nukkumaan pisimpään, on kohtalona unikeoksi nimittelyä sekä koko vuoden kestävä unisuus ja laiskurin maine.
Vanhat kansanperinteeseen kuuluvat uskomukset ovat nykyajan nuorelle polvelle jo harmittavan tuntemattomia. Kerrotaan, että jos heinäkuun 27. päivänä sataa, vettä tulee yhtä soittoa seitsemän viikkoa. Tänään on myös tiettävästi syytä pitää silmät ummessa hevostallilla vieraillessa. Muuten seuraa kokonaisen vuoden kestävä väsymys. Näin uskottiin entisaikaan unikeonpäivänä.
Nimittelyperinne on 1900-luvun mittaan vähentynyt, mutta unikeonpäivän perinnettä pidetään kuitenkin vielä yllä ainakin Naantalin veteenviskaamisjuhlissa. Naantalin unikeonpäivillä valitaan valtakunnan virallinen Unikeko, joka saa aamukylpynsä meressä.
Itse en perheemme unikeon leimasta hevillä luovu. Nukkuminen on ihanaa, kunhan herätyskello ei aamuisin olisi tuota autuutta turmelemassa.