Terveys, perhe, ystävät. Ihmisoikeudet, tasa-arvo, itsenäisyys. Rakkaus, koulutus, ekologisuus. Kaikki ovat tärkeitä arvoja, jotka kohoavat korkealle henkilökohtaisessa arvomaailmassani. Uskoakseni edellä mainitut ovat melko tärkeitä suurelle osalle meistä. Siltikin sanoisin, että mielestäni tärkein arvo on yksilön onnellisuus.

Minusta tuntuu että harvat ihmiset ovat todella onnellisia, vaikka onnea tavoitellaan tekemisillä jatkuvasti. Onnellisuus ei siis ole pysyvä olotila, vaan enemmänkin mukava tunnetila jossa vierailla. Mikään ei tietysti estä meitä palaamasta siihen.

Valtion vaurastumisen on tutkittu edistävän kansan onnellisuutta. Mutta miten sitten käy väitteen, ettei raha tuo onnea eikä materialismionnellisuus ole todellista? Urbaanilegendat ja tosi tarinat kertovat samaa kertomusta vauraiden maiden ihmisistä, jotka ovat hankkiutuneet eroon turhasta tavarasta ympärillään, irrottautuneet oravanpyörästään ja muuttaneet yksinkertaisiin oloihin elämään kädestä suuhun periaatteella. Ja he kertovat olevansa rauhallisempia, tyytyväisempiä ja jopa onnellisia. On lukijan omassa harkinnassa uskoa, onko asia näin.

Näiden köyhien maiden ihmisten kerrotaan olevan verrattaessa onnellisempia. Sairaudet, nälänhätä, sodat ja muut jylläävät ja silti he ovat onnellisia. Perheenjäsenistä huolehditaan, vanhuksia kunnioitetaan suuresti ja toista ei loukata tarkoituksella. Täällä sanotaan, etteivät he tiedä paremmasta, hyvä siinä sitten olla onnellinen. Usein se on myös totta. Miksi silti me, hyvinvointivaltioiden kansalaiset, voimme paremmin siellä? Täytynee samaan hengen vetoon mainita, että vaatii rohkeutta lähteä etsimään omaa onnellisuutta kaiken sen kurjuuden keskeltä. Itsestäni ainakaan ei löytyisi rohkeutta lähteä koittamaan, pitäisikö se paikkansa.

Itsekin valtavirran mukana tähtään elämässäni siihen, että jonain epämääräisenä tulevaisuuden hetkenä olisin onnellinen. Uskon jopa vahvasti, että tulen olemaan onnellinen.

Silti mielessä kaihertaa epäilys, tieto ihmisen luonnollisesta tyytymättömyydestä. Pohjimmiltani uskon, että avain onneen on käsillä olevassa hetkessä, johon pitää oppia tarttumaan, jota oppia arvostamaan. Jatkuva onnen tavoittelu taitaa estää minua näkemästä hyviä asioita, jotka ovat lähelläni tässä hetkessä. Tämän oivaltaminen tuottaa iloa, ehkä jopa pientä onnellisuuden tunteen alkua. Tästä on hyvä ponnistaa.