5-päiväinen paikallislehti Koillismaalla Tiistaina 20.07.2010
ksextra
Tauno Kallunki luovutti aineiston Iijoen suojeluyhdistykselle
Jäljelle jääneet Iijoki-selvitykset
Mikko Häme
Nythän meillä on oikeastaan kaksi Iijoki-sarjaa: Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliiton 1980-luvulla tekemä Iijoki-selvitys ja kirjailija Kalle Päätalon Iijoki-sarja, Iijoen suojeluyhdistyksen sihteeri Pirkko-Liisa Luhta iloitsi.

Iijoen suojeluveteraani Tauno Kallunki nimittäin luovutti keskiviikkona suojeluyhdistykselle mittavan lahjoituksen. Siihen on koottu seutukaavaliiton tekemä Iijoki-selvitys Iijoen mahdollisesta jatkorakentamisesta. Se pitää sisällään 13 erillisselvitystä sekä yhteenvedon. Lisäksi lahjoituksessa on muuta asiaan liittyvää kirjallista materiaalia.

Kallunki arveli, ettei monella yksityisellä taida olla enää tallessa koko Iijoki-selvitystä. Hän on ne kuitenkin säilyttänyt. Kallunki kuului aikoinaan Iijoki-selvityksen projektiryhmään.

–Nyt, kun Kollajan allassuunnitelma on esillä ja siihen liittyvä ympäristövaikutusten selvitys (yva-selvitys) on käynnissä, halusin lahjoituksella muistuttaa, mitä Iijoen tiimoilta on aikoinaan tutkittu.

Mielellämme otimme lahjoituksen vastaan. Olisi sääli, jos se olisi joutunut tunkiolle, Iijoen suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Esko Suvanto ja Pirkko-Liisa Luhta sanoivat.

Iijoen jatkorakentaminen nousi esille 1970-luvun loppupuolella. Hallitusneuvos Väisäsen komitea laati aiheesta raportin, joka julkaistiin vuonna 1978. Sen mukaan olisi mennyt niin, että jatkorakentamiseen olisi ilmeisesti ryhdytty, Kallunki arvioi.

–Laadimme ystäväni Jaakko Kaukon kanssa parikymmensivuisen lisäyksen raporttiin. Siihen suhtauduttiin muun muassa Pohjolan Voimassa ja Pudasjärven kunnassa kielteisesti. Lähetin raportin kuitenkin presidentti Kekkoselle. Myöhemmin Väisänen ilmoitti lisäyksen tulleen sellaista tietä, että se on liitettävä raporttiin.

Samoihin aikoihin Helsingissä kävi Koillismaalta karvalakkilähetystö vastustamassa jokirakentamista.

- Keräsimme aluksi noin 5000 nimen adressin, jossa vastustettiin rakentamista. Myöhemmin nimiä kertyi peräti 18000. Otimme Iijoen suojelutoimikunnan nimissä yhteyttä lääninhallitukseen ja vaadimme perinpohjaista tutkimusta rakentamisen eduista ja haitoista. Tutkimus alkoi 80-luvun alussa ja sen teki seutukaavaliitto, Kallunki sanoi.

Kaikkiaan tehtiin 13 tieteellistä erillisselvitystä ja niiden pohjalta yhteenveto. Selvitysten mukaan Iijoen jatkorakentaminen ei olisi taloudellisesti kannattavaa. Yhteenvedossa määriteltiin myös korvausperusteet. Lopulta saatiin aikaan ympäristöministeri Matti Ahteen aikana koskiensuojelulaki, joka koski Iijoen lisäksi myös monia muita koskia. Voidaan kuitenkin sanoa, että koskiensuojelulain juuret ovat vahvasti Iijoen törmässä, Kallunki ja Luhta arvioivat.

Pirkko-Liisa Luhdan mielestä 1980-alkuvuosina tehty Iijoki-selvitys on todella monipuolinen ja uskomaton työnäyte. Nykyiset kuntapoliitikot eivät ole siihen ikävä kyllä perehtyneet, hän arvioi.

–Selvityksiin ei ole ajan hammas purrut. Olen käyttänyt esimerkiksi kalatalousselvitystä 2000-luvulla. Tietyt asiat ovat menneet tosin eteen päin. Päivitystä kaipaa asutustilanne, sillä erityisesti loma-asuntojen määrä on lisääntynyt valtavasti.

Luhdan mielestä on irvokasta, että Pohjolan Voima teettää konsultilla vuodessa vastaavanlaisen yva-selvityksen. Yva ei tuo mitään uutta. Ja kun Pohjolan Voiman konsultti sen tekee, voiko se olla objektiivinen, Luhta epäili.

–Kun selailee 1980-luvun Iijoki-selvityksiä, niissä on saatu jo sen aikaisella tekniikalla aikaan sellaisia kuvia jokirakentamisen vaikutuksista, ettei niitä voi katsella ennen nukkumaanmenoa, sillä yöunet menisivät.

Iijoen koskisodasta ja tehdyistä tutkimuksista voisi tehdä vaikka minkälaisia opinnäytetöitä väitöskirjoihin asti, Luhta ja Kallunki arvioivat.

Kommentoi artikkelia»

Kommentit
Kulttuuri
PÄIVÄN LEHDESSÄ
Omaishoitajan on huolehdittava myös itsestään

Kake Randelin faneineen Korpihovilla

Lääkehuume tappaa nopeasti
KS KYSYY
Löytyykö Koillismaalta hilloja?
56.4%43.6%
KylläEi
KOILLISMAAN SÄÄ
Sää
TAPIO
Tapio
SUDOKU
Sudoku Ratkaisu
KESTOTILAAJAN EDUT
Muikkukortti
Copyright © Koilliisanomat 2008. Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.