Kuhmolainen Juminkeko-säätiö on vastikään julkaissut yhdessä Karjalan kansallispolitiikan ministeriön kanssa edesmenneen Jaakko Rugojevin pääteoksena pidetyn Metsällä korvat – järvellä silmät -romaanin.

Sopivasti Kalevalanpäivän tiimoilta kansiin saatu karjalaisuuden puolestapuhujana tunnetun Rugojevin teos on ylistys karjalan rahvaalle: romaani on kertomus Petri Pohjarannasta ja hänen taistelustaan Karjalan alkuperäisväestön oikeuksien puolesta.

Kirjan on toimittanut kulttuurilehti Carelian päätoimittaja Robert Kolomainen ja se on osa Karjalan kirjallisuuden klassikot -sarjaa. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt Ostrjo Stepanovin, Nikolai Jaakkolan ja Antti Timosen romaaneja, Jaakko Rugojevin ja Nikolai Laineen runoja sekä Pekka Pertun esseekirja.

Vuonna 1993 edesmennyt Jaakko Rugojev oli alueensa Reino Rinne. Kyltymätön kansansa ja luonnon puolestapuhuja, jota valtaväestö ja vallanpitäjät eivät aina ymmärtäneet. Kuten Juminkeko-säätiön Markku Nieminen kirjan julkistamistilaisuudessa totesi, Rugojev oli ensimmäinen poliittisesti vihreä Karjalassa. Hän ajoi luonnonsuojelua jo 1960-luvulla, kun vihreää liikettä ei vielä ollut missään muualla. Rajan tällä puolen metsien ja järvien puolesta puhui samalla äänenpainolla Reino Rinne.

Rugojevin teoksen alkuperäinen nimi Petri Pohjarannan myötä- ja vastoinkäymiset olisi eittämättä kuvannut hyvin romaanin toista teemaa, Karjalan rahvaan 1900-luvun historiaa, mutta nimeksi valittu Metsällä korvat, järvellä silmät, kääntää teeman oikeutetusti kohti romaanin luonnonsuojelullista näkemystä. Sillä siitähän Karjalassa ja sen kansassa on kyse: mahdollisuudesta elää metsistä ja järvistä omaa kulttuuriperimäänsä vaalien.

On tavattoman arvokasta, että Rugojevin aiemmin vain Careliassa julkaistut tekstit on vihdoin koottu romaaniksi. Voi olla, kuten Kolomainen ja Nieminen sanovat, että teoksen julkaiseminen ei aiemmin olisi ollut edes mahdollista, mutta juuri tähän aikaan se istuu tavattoman hyvin. Karjalan kielen, kulttuurin ja luonnonvarojen kohtalonhetket ovat käsillä: juuri nyt tarvitaan Rugojevin kaltaisten peräänantamattomien ihmisten puhetta siitä, että pienelläkin kieli- ja kulttuurivähemmistöllä on paikkansa kansojen sulatusuunissa ja ennen kaikkea oikeus omaan kieleen, historiaan ja niiden vaalimiseen.

Myös suomalaisittain Rugojevin tuotanto on merkittävää luettavaa, onhan karjalaisuuden historia myös omaa historiaamme. Markku Niemisen ehdotus Petroskoin Lenin-aukion muuttamisesta Jaakko Rugojevin aukioksi saattaisi siksi olla ihan kannatettava.