Koillismaalle esitetään suurkunnan muodostamista

08.02. 12:36

Hallituksen kuntaesityksessä Kuusamo, Taivalkoski ja Posio niputetaan yhdeksi suurkunnaksi. Yhdistelmäkunnassa olisi 24 900 asukasta. Uuden suurkunnan pinta-ala olisi 10 455 neliökilometriä, mikä olisi hieman nykyistä Sodankylää pienempi.

Selvityksessä Posio liitetään Pohjois-Pohjanmaahan. Kolmen kunnan liitosta perustellaan jo olemassa olevalla vahvalla yhteistyöllä yli maakuntarajan.

Kuntaliitosta perustellaan Koillismaan väestörakenteen vanhenemisella sekä sillä, että Posio ja Taivalkoski menettävät ennusteiden mukaan noin 15 prosenttia väkiluvustaan vuoteen 2030.

Alueelle ei ole muodostettavissa helposti väestörakenteeltaan edullisempaa kuntaa, sillä muutoin välimatkat kasvavat kohtuuttoman pitkiksi, selvityksessä todetaan.

KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Koillissanomat voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT

TAPIO
    Tapio