Muutos on ainut mahdollisuus
08.02. 19:13
Petri Karjalainen
Koillismaan kuntajohtajat ovat yksimielisiä siitä, että nykyisellä kuntarakenteella ei voida Koillismaalla jatkaa.
Muutokseen ajaa etenkin väestön ikärakenteen muutos ja väen väheneminen. Vanheneva väestö tarvitsee yhä enemmän palveluja, eikä niiden tuottaminen ole mahdollista nykyisellään 10-20 vuoden tähtäimellä.
Kuntajohtajat kommentoivat hallituksen torstaina julkistettua kuntaesitystä, jossa Kuusamoa, Taivalkoskea ja Posiota kaavaillaan yhdeksi 25 000 asukkaan suurkunnaksi.
Posion kunnanjohtaja Mika Riipi ei usko, että kuntaliitosta voidaan tehdä Koillismaalla tai missään muualla pakolla, ei edes taloudellisella pakolla.
– Esityksessä ei ole minkään näköistä poliittista realismia.
Riipin mielestä liikkeelle on lähdetty väärästä päästä tuijottamalla pelkkiä kuntarajoja, kun asiaa pitäisi miettiä kansalaisten palvelutarpeesta nähden.
Riipi näkee edelleen parhaana vaihtoehtona mallin, jossa Posio säilyy itsenäisenä, mutta sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan laajemmassa maakunnallisessa kokonaisuudessa.
– Faktaa on, että edes Koillismaan kunnat yhdessä eivät pärjäisi tulevaisuudessa, vaan tarvitaan laajempi yhteenliittymä.
Lue lisää paperilehdestämme


