Posiolla ennakkoäänestetään Koillismaalla vilkkaimmin

17.01. 05:00

Hieman ennen puoltapäivää maanantaina Posion kunnanvirastolla äänestämässä käynyt Urpo Haataja pitää suoraa kansanvaalia hyvänä, oma ääni menee sille, jolle sen tarkoittaakin.

Erkki Ahola

Suomen presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestyksessä Koillismaalla on äänestetty eiliseen mennessä vilkkaimmin mitä keskimäärin koko valtakunnassa. Koillismaalla päästiin eiliseen mennessä keskimäärin noin 28 prosenttiin (luvusta puuttuu ulkosuomalaiset Taivalkoskelta) kun valtakunnassa keskimäärin äänestämässä oli käynyt hieman päälle 25 prosenttia äänioikeutetuista.

Kaikkein vilkkaimmin Koillismaalla eiliseen mennessä äänestettiin Posiolla, jossa äänestysprosentti kohosi iltapäivällä jo noin 37:een prosenttiin.

Kuusamossa äänestysprosentti kohosi eilen iltapäivällä noin 26:een ja Taivalkoskella 20,9:een (Taivalkosken luvusta puuttuu ulkosuomalaiset).

Maanantaina vaalivirkailijana Posion kunnanvirastolla toiminut Terttu Luksua kertoi ennakkoäänestyksen Posiolla jatkuneen vilkkaana.

– Heti aamusta on ollut vilkasta. Kahden ensimmäisen tunnin aikana äänestämässä on käynyt jo yli 80 henkilöä.

Lisää ennakkoäänestyksestä tiistain lehdessä.

KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Koillissanomat voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT

TAPIO
    Tapio