Fer­ro­van meni kon­kurs­siin - Tai­val­kos­ki menetti nel­jän­nes­mil­joo­nan

Tällaiseen laitokseen piti syntyä 150 uutta työpaikkaa.
Tällaiseen laitokseen piti syntyä 150 uutta työpaikkaa.
Kuva: Oulun kauppakamari

Raahen satama-alueelle vanadiinitehdasta suunnitellut Ferrovan Oy jätti viime viikolla konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeudelle. Ferrovan on entinen Mustavaaran Kaivos. Taivalkosken kunta menetti konkurssissa 250 000 euroa.

Taivalkosken valtuusto päätti yhtiön vähemmistöosakkuudesta huhtikuussa 2011 kuultuaan silloisen toimitusjohtaja Jan Akkermanin esittelyn hankkeesta. Tuolloin luvattiin, että kaivostoiminta elvytetään ja yhtiön kotipaikka siirtyy Taivalkoskelle. Mustavaaran Kaivos muutti nimensä viime vuoden alussa Ferrovan Oy:ksi

Ennen konkurssia Ferrovan asetettiin selvitystilaan 21. maaliskuuta, minkä jälkeen selvitysmiehen johdolla on arvioitu edellytyksiä realisoida yhtiön omaisuus, löytää toiminnalle jatkaja tai ajaa toiminta hallitusti alas. Valtion omistaman erityistehtäväyhtiö Suomen Malmijalostus Oy:n keskiviikkona julkaiseman tiedotteen mukaan Ferrovanista saatiin selvitysprosessin aikana joitakin tarjouksia, mutta ne eivät olleet kuitenkaan toteuttamiskelpoisia.

Ferrovanin tavoitteena oli perustaa Raaheen tehdas, jossa olisi tuotettu vanadiinia SSAB:n terästuotannossa syntyvästä LD-kuonasta. Kyseessä olisi ollut korkean teknologian kiertotaloushanke. Vanadiinin pääasiallinen käyttökohde on teräs- ja kemianteollisuudessa.

Ferrovan-hanke alkoi alun perin vuonna 2011 ja Suomen Malmijalostus oli hankkeessa mukana viimeisen puolen vuoden ajan. Tehtaan rakentamisen edellyttämää rahoitusta koskevat neuvottelut olivat jo edenneet pitkälle, mutta yhtiö ei saanut sovittua rahoittajien edellyttämiä muutoksia tehtaan raaka-aineen toimitussopimukseen. Tämän ja kohonneiden investointikustannusten seurauksena rahoittajat ja omistajat eivät nähneet enää edellytyksiä viedä hanketta eteenpäin.

Mustavaaran Kaivos muutti nimensä viime vuoden alussa Ferrovan Oy:ksi, koska silloisen toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärven mukaan tehdashankkeen lainapainotteinen rahoituspaketti olisi tullut suurimmaksi osaksi Suomen ulkopuolelta.

Taivalkosken valtuuston puheenjohtaja Osmo Buller on pettynyt tilanteeseen.

– Valitan, että tässä näin kävi. Toivomme kuitenkin, että kaivostoiminta Taivalkoskella voisi vielä joskus jatkua. Toiveemme ei varmaan toteudu kuitenkaan pitkään aikaan.