Oulu2026
Naapurikateus on mennyttä aikaa. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi Oulu2026 on synnyttänyt vipinää ja tapahtumia Oulun lisäksi sen 39 kumppanikuntaan. Kunnissa on herätty siihen, että yhteistyö lähialueen kuntien kanssa kannattaa. Työtä tehdään koko pohjoisen kulttuurin ja identiteetin hyväksi sekä alueen kehittämiseksi taiteen ja kulttuurin keinoin.
Tammikuussa järjestetty Oulu2026-avajaisfestivaali oli menestys myös kunnille. Kuntien yhteiset esittelypisteet Kauppakortteli Pekurissa tavoittivat tuhansia kiinnostuneita ja tekivät neljään maakuntaan ulottuvan Oulu2026-alueen kulttuuritapahtumia tunnetuiksi.
Hanna Hautala Oulu2026 koordinaattori: Haapavesi, Siikalatva ja Pyhäntä
Tammikuussa Pekurin avajaistapahtumassa oli iso voimainponnistus, joka poiki sen verran hyvää, että haluttiin järjestää yhdessä kuntien kanssa tapahtuma myös kesällä.
Kesäkuussa tempaistiin yhdessä, kun Villisti pohjoinen -tapahtuma valtasi Oulun Rotuaarin. Tapahtumassa esiteltiin lähialueen Oulu2026-kulttuuritapahtumia ja annettiin kesäisiä reissuvinkkejä. Kuntarajoja ylittäviä tapahtumia suunnitellaan myös tuleville vuosille.
Tiina Luokkanen, Taivalkosken kunnan kulttuurituottaja
Kuntien välinen yhteistyö on melko vahva edellytys toiminnalle. Eri kunnilla on erilaisia vahvuuksia ja kun ne yhdistetään, niin me pystymme porukkana toimimaan paljon vahvemmin.
Tiina Luokkanen, Taivalkosken kunnan kulttuurituottaja
Kun monessa kunnassa on pienet resurssit, niin kunnan toimintaa voidaan yhteistoiminnalla vahvistaa.
Jo joulukuussa juhlistettiin alueen Oulu2026-ohjelmaa Torniossa, 40-vuotisjuhlaansa viettävässä Aineen taidemuseossa. Tilaisuudessa saatiin maistiaisia koko Oulu2026-alueen kulttuuripääkaupunkivuoden annista.
Oulu2026-alueen ohjelmaa: Rainbow Magic Ylivieskassa
Oulu2026-alueen ohjelmaa: Purkutalotaidetta Kalajoella, Taidetalo Katve
Anitta Jaakola Vapaa-aikatoimenjohtaja, Ranua
Kyllä joo, se on hälventynyt. Edustan itse pientä kuntaa, ja Tornio ja Kemi ovat puolestaan kaupunkeja, ja silti on hyvin yhdenvertainen ote.
Onko perinteisestä naapurikateudesta ja riidoista päästy eroon?
Verkostotyö antaa todella paljon ja toisilta voi oppia paljon. Tämä yhdessä tekeminen synnyttää aluetalouden kehitystä tukevan tiiviin yhteistyöverkoston.
Anitta Jaakola Vapaa-aikatoimenjohtaja, Ranua
Teksti ja videot: Julia Väisänen ja Peipa Mäki Valokuvat: Julia Väisänen, Timi Kärki ja Charles Kallombo
Julkaistu: 17.7.2026