Punavalkoinen puutalo Ala-Juumajärven Suopalammen rannalla. Sisällä tuvassa on lämmintä, kahvi tuoksuu ja emäntä Iida Juuma istuu nojatuolissa sinisissä pyhävaatteissaan. Rinnassa kunniapaikalla lepää vuosi sitten presidentiltä saatu Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali.
– Mietin, että kehtaakohan tuota tähän tilaisuuteen laittaa, mutta onhan tässä kait juhlan aihetta, Juuma pohtii vaatimattomana hymyillen.
Eilen keskiviikkona Juuman kodissa vietettiin juhlapäivää. Kuusamon kaupunki ja vanhusneuvosto muistivat Kuusamon vanhinta vierailemalla tämän luona ja lahjoittamalla Porkkapirtin ikäihmisten valmistaman hartiahuivin.
Iida Juuman syntymäpäivät lähestyvät ja ensi viikolla, lauantaina 3. marraskuuta hän täyttää pyöreät sata vuotta. Luvassa on isot juhlat Käylän Korpihovilla.
– Onnea ja siunausta. Sitähän tässä kaikki tarvitaan. Monesta asiasta jää ohi, kun tuo kuulo reistaa ja silmät vähän jo hämärtävät, mutta järkielämä onneksi on vielä aika mukavalla tolalla, virkeäsilmäinen Juuma kuvailee vointiaan.
Sata vuotta täyttävällä naisella on rikas elämänhistoria takanaan.
Iida Juuma (os.Törmänen) syntyi Antti ja Kaisa Kantolan 10-lapsiseen perheeseen Vuotungin Kantoniemen kylässä. Elettiin vuotta 1918. Antti-isä kävi talvella pohjoisen savotoilla ja Kaisa-äiti hoiti kodin, lapset sekä tilan talvityöt.
– Kyllähän me lapsetkin töitä saatiin tehdä, mitä nyt pystyttiin, Juuma muistelee.
Koulunsa hän kävi Vuotungissa Pohjolan pirtissä. Koulumatka oli pitkä, eikä koulussa saanut ruokaa. Paluumatkalla nälkä kurni jo mahassa. Myöhemmin Vuotunkiin valmistui uusi koulu, jossa Iida jatkoi kansakoulun loppuun. Rippikoulun hän kävi Paanajärvellä, ennen kuin raja siirtyi.
Nuoruudestaan Juuma muistaa maatalousnaisten toiminnan, jossa hän oli aktiivisesti mukana. Maatalousnaiset olivat järjestämässä maatalousnäyttelyä niin Vuotungissa vuonna 1933 kuin Kuusamossakin vuonna 1938. Niistä jälkimmäinen oli Juumalle erityisen merkittävä – siellä hän tapasi ensimmäistä kertaa tulevan puolisonsa Antti Juuman.
– Siellähän minä Antin näin. Se oli vilkas poika, kova juoksemaan. Ja käytiinhän me muutaman kerran suojeluskunnan talolla tansseissakin.
Pari avioitui välirauhan aikana vuonna 1941 ja Iida muutti emännäksi Juuman kylään. Ennen toista maailmansotaa syntyi kaksi lasta, Anna-Liisa ja Kalevi.
Jatkosota vei miehen rintamalle ja maatilan työt jäivät naisten, vanhusten ja lasten varaan. Työ oli kovaa, karjan rehut kerättiin luonnonniityiltä ja rajan läheisyys ja partisaanivaara toivat oman pelkonsa. Rintamaveteraanitunnuksen omaava Juuma toimi lisäksi Vuotungissa muonituslottana.
– Leivästä lähtien tehtiin sotilaille ruoka.
Syksyllä 1944 tuli lähtö evakkoon. Iidalla oli huolehdittavanaan appivanhemmat, kaksi omaa ja kaksi Saima-kälyn pientä lasta. Saima itse joutui ajamaan hevosta. Vaiherikas ja raskas menomatka päättyi Kärsämäelle.
Keväällä 1945 palattiin takaisin poltettuun Kuusamoon. Ennen kotikylään pääsyä varastettiin kori, jossa oli perheen kaikki vaatteet. Kaksi ensimmäistä talvea asuttiin riihessä, joka korjattiin korvikeasunnoksi. Kolmas lapsi, Kauko syntyi riiheen Juumajärven rannalle.
Uusi päärakennus saatiin valmiiksi 1947 ja perhe pääsi muuttamaan oikeaan taloon. Elämä oli työntäyteistä, peltoja raivattiin, tehtiin metsätöitä ja hoidettiin kotieläimiä. Juuman Antti-puoliso oli haavoittunut sodassa ja invaliditeetti hidasti raskaitten maatöiden tekoa. Periksi ei kuitenkaan annettu.
Perheeseen syntyi lisää lapsia: Antti, Väinö, Riitta ja Marja-Leena. Niilo-poika syntyi pahasti kehitysvammaisena. 1950-luvulla hänet kuljetettiin hevoskyydillä Kuusamoon ja edelleen Helsinkiin asti Arvo Ylpön tutkittavaksi ja hoidettavaksi. Iida hoiti Niilon kotona hautaan asti.
Tilanhoito siirtyi Kauko-pojalle ja hänen perheelleen 1970-luvulla. Iida auttoi edelleen tilan töissä ja lastenhoidossa.
Puoliso sairasteli ja vuonna 1982 hän kuoli sydänkohtaukseen saappaat jalassa. Iida ikävöi puolisoaan edelleen.
Pian satavuotiaan onni on saada elää omassa kodissaan. Vanhin tyttö Anna-Liisa Juuma rakensi talon Suopalammen rannalle ja hän asuttaa taloa yhdessä äitinsä kanssa toimien samalla tämän omaishoitajana.
– Kyllä minua niin hyvänä pidetään. Mitään ei minulta puutu ja nuo lapset minua kovasti auttavat, Juuma kertoo.
Vaikka elämä on ollut työntäyteistä ja vastoinkäymisiä on ollut, on myönteinen elämänasenne vienyt eteenpäin. Juuma on ymmärtäväinen elämän ilmiöiden äärellä ja hän nauttii vuoden kierrosta ja sen kohokohdista.
– Ennen sitä kuljettiin paljon marjassa ja sienessä, vaan ei sitä enää jalka tahdo mättäälle nousta.
Myös käsityöt ovat olleet tärkeä puhdetyö, mutta myös harrastus.
Vipinää elämään ovat tuoneet kahdeksan lasta, 13 lastenlasta ja 18 lastenlastenlasta. Mummu ilahtuu aina jälkipolvien, sukulaisten ja ystävien vierailuista.
Tuvan ikkunasta näkee pihan ruokinta-automaatit. Lintulaudalla piipahtaa milloin kuukkeli, närhi, sini- ja hömötiainen ja moni muu laji. Niitä Juuma seuraa mielellään.
Aamu alkaa yhteisellä aamupalalla tyttären kanssa, puoliltapäivin ulkoillaan ja vieraita otetaan aina mielellään vastaan. Se piristää.
– Aikaisemmin sitä tuli luettua paljon kirjoja, mutta nyt ei enää oikein näe.
Ajankulukseen Juuma sen sijaan kuuntelee youtubesta seuroja ja vanhoja hyviä virsiä.
10 vuotta sitten tehty lonkkaleikkaus helpotti kävelyä ja toissa kesänä saatu sydämentahdistin on piristänyt vointia. Iida Juuma on ikäisekseen erinomaisessa kunnossa.
Pitkän iän salaisuutta tiedusteltaessa Juuma naurahtaa.
– En minä muista. Pitää käydä lääkärissä silloin kun tarvis, satavuotias rouva hymyilee.