Pääkirjoitus
Kuusamon kaupunginvaltuusto jätti vain pieniä reunamerkintöjä kaupungin ensi vuoden talousarvioon. Budjetti syntyi taloudellisesti vaikeiden aikojen varjossa suomalaiseen tyyliin konsensus-hengessä.
Valtuusto siunasi virkamiesjohdon näkemyksen siitä, ettei suurempaan revittelyyn ole varaa. Mallioppilaana tunnettu Kuusamo on pikku hiljaa rapautunut taloutensa osalta. Luottamushenkilöt kantoivat vastuunsa ja totesivat, ettei suohon kannata itseään syyttä suotta laulaa.
Koillismaalla kunnista Taivalkoskella talouden pohja on vahva, vaikkakin näkymät ovat yhtä lailla sumun peitossa kuin Kuusamossa. Posio hoippuu kuilun partaalla ja kuuluu taloudellisesti maamme heikoimpien kuntien joukkoon.
Koillismaan kunnat, kuten hyvin monet kunnat Suomessa, ovat kuin äärilleen lastattuja laivoja. Hyvinvointiyhteiskunnan palveluja on rakennettu kuntavetoisesti. Valtiovalta on säätänyt kunnille tehtäviä, mutta jättänyt rahoituksesta huolehtimisen useissa tapauksissa kunnille itselleen. Pitkän päälle kyse on tietysti koko julkisen sektorin kestävyydestä, sillä samalla verorahalla operoivat sekä valtio että kunnat.
Perinteisen keynesiläisen talousopin mukaan taloudellisen taantuman uhatessa julkisen sektorin pitää elvyttää. Koillismaalla kunnat ovat aluetaloudellisesti suuria pelureita. Eli jos on tiedossa pakollisia investointeja, jotka on joka tapauksessa tehtävä, ne on syytä tehdä tulevina vuosina velkaantumisen uhallakin.
Poliittinen harkinta astuu kuvaan siinä vaiheessa, kun pohditaan, mitkä ovat näitä ehdottoman välttämättömiä investointeja.
Käyttötalous haukkaa yhä suuremman osan tuloista Kuusamossa. Kun kaikki raha menee syömiseen, ei jää varaa investoida tulevaan, mikä on kaupungin keskeisimpiä tehtäviä.
Jossain vaiheessa käyttötalouden eli valtion lastaamien palvelujen ylilastia on pakko keventää – kansan tuomion uhallakin.