Savimöykky. Vuonna 1974 Aini Valkama miettii, että mitä siitä tekisi? Mikä olisi sellainen tuote, jota kaikki käyttävät?
Muki.
Aini Valkama tekee savelle muodon dreijaamalla, kuivattaa ja polttaa. Lopputulosta hän kutsuu tappovälineeksi, koska muki on niin painava. Se kuitenkin on paras mihin sillä erää pystytään.
Valkama marssii ”tappovälineen” kanssa Stockmannille. Muki päätyy myyntiin. Tuote tulee kaukaa Kuusamosta ja ehkä siinä on jotain mystistä.
Tuo sama muki on yhä Bjarmian tuotannossa. Enää se ei ole ”tappoväline”, vaan muki on ohentunut ensimmäisestä mallista. Vuosien aikana se on myös saanut pintaansa erilaisia värejä ja kuvioita.
Tuoteryhmittäin ajateltuna mukit ovat edelleen Bjarmian myydyin tuote ja yritys on niitä harvoja kotimaisia keramiikkapajoja, joiden tuotanto on yhä Suomessa.
Koivu-maljakko seisoo jykevästi myymälän ja keramiikkapajan yhdistävän Bjarmia-talon hyllyssä Kuusamossa. Maljakko on viimeisin Kaisa Valkama-Kettusen kehittämä tuote. Se tuli markkinoille vajaa vuosi sitten ja sen työstäminen vei kolme vuotta.
– Siinä on vähän eri eri massa, lasitteet ja polttolämpötila kuin meidän muissa esineissä ja kaikki nämä reagoivatkin keskenään ihan erilailla kuin olin ajatellut, Kaisa Valkama-Kettunen kertoo Bjarmia-talossa, joka on seissyt 35 vuotta jykevästi Vienantiellä.
Bjarmia-talo on ollut kymmenen vuoden ajan toisen sukupolven vallassa Ainin tyttären Kaisan otettua vetovastuun yrityksestä. Viime vuonna
Kaisan käsissä toteutui yrityksen haave: vienti Japaniin. Tällä hetkellä Bjarmialla on Japanissa jälleenmyyntiä, mutta aktiivista työtä markkinoiden lisäämiseksi tehdään koko ajan. Esimerkiksi toukokuussa Valkama-Kettunen oli myymässä Bjarmian tuotteita eräässä Japanin suurimmista tavarataloista Osakassa kahden viikon ajan. Tavaratalossa oli juhannusteemainen myyntitapahtuma, jossa oli myynnissä pohjoismaalaista designia.
– Japani on keramiikkamaa. Tuntuu, että meillä on löytynyt hyvä yhteinen sävel keramiikan suhteen. He arvostavat sitä, että tuotteet on oikeasti tehty Suomessa.
Kaisa Valkama-Kettuselle ei ollut aina selvää, että hän jatkaa äitinsä jalanjäljissä. Yrittäjäperheessä kasvaneena hän ajatteli, että yrittäjyys ja Kuusamo eivät ole hänen juttujaan.
– Lapsuuden parhaan ystäväni vanhemmat olivat myös yrittäjiä. Ystäväni kanssa mietimme teinivuosina, että meistä ei tule ikinä yrittäjiä, koska ne ovat aina töissä ja kaikki suunnitelmat menevät aina uusiksi, Valkama-Kettunen naurahtaa.
Valkama-Kettusen isällä, Valto Haapakoskella, oli myös yritys, kenkäkauppa, ja Kaisa vietti aikaa molemmissa yrityksissä jo pienestä pitäen.
– Äidillä on ollut kaksi lasta: minä ja Bjarmia. Minä olen ollut kymmenen päivän ikäinen, kun olen ollut ensimmäisen kerran pajan puolella äidin tultua töihin synnyttämisen jälkeen.
Yrittäjää kun ei pitänyt tulla, Valkama-Kettunen kävi ensin Kuusamoa paossa vaihto-oppilaana, suoritti lukion loppuun paikkakunnalla ja alkoi haaveilla kansainvälisestä työympäristöstä. Opiskelut veivätkin Turkuun, jossa oli tuolloin Suomen ainoa kauppakorkeakoulu, jossa opetettiin pääaineena kansainvälistä liiketoimintaa.
Kesät Valkama-Kettunen vietti kuitenkin aina Kuusamossa ja Bjarmiassa. Hänestä alkoi tuntua, että opinnot eivät olleetkaan viemässä häntä oikeaan suuntaan. Samaan aikaan Aini Valkama oli hiivuttamassa Bjarmiaa.
– Alkoi kypsyä ajatus, että haluan tehdä käsillä ja jotain luovempaa kuin istua ison pörssiyhtiön kansainvälisen kaupan osastolla. Eihän siinäkään mitään vikaa ole, mutta se ei tuntunut enää omalta.
Valkama-Kettunen opiskelikin viimeisen opiskeluvuotensa Helsingissä. Opintoihin kuuluivat poikkitieteellisissä tiimeissä tehdyt tuotekehitysprojektit, joista yksi vei Stanfordin yliopistoon Piilaaksoon Kaliforniaan kuukausiksi. Siellä Valkama-Kettunen tajusi, että Bjarmia ja Kuusamo ovat hänen tulevaisuutensa.
– Muistan, kun olimme siellä aamulenkillä tyttöjen kanssa. Mietimme, että mitä me alamme tehdä Suomeen palattuamme. Sanoin tekeväni tekeväni gradun loppuun ja sitten meneväni Kuusamoon katsomaan mitä Bjarmialla kuuluu.
Lasagne oli Kaisa Valkama-Kettusen lempiruokaa lapsena. Äiti Aini kehitti siihen oman reseptinsä ja teki sen alunperin 1970-luvulla suunnittelemassaan lasagnevuoassa.
– Silloin huomasin, että vuoan pitää olla korkea, että lasagne ei kuohu yli. Nyt vuoka on kolmen litran kokoinen, Aini Valkama kertoo, kuinka vuoka sai nykyisen muotonsa 1980-luvun puolivälin tienoilla.
Kaisa Valkama-Kettunen muistaa hyvin lapsuuden lempiruokansa ja äidin astiat.
– Meillä on testattu aina tuotekehityksen eri vaiheissa astioita. Minulla ei ole muistijälkeä siitä, että lasagnea olisi syöty jostain muusta kuin tästä lasagnevuoasta.
Nykyään tuo vuoka on Bjarmian yksittäin eniten myydyin tuote. Valkama-Kettusen mukaan syy löytyy ennen kaikkea käytettävyydestä. Yhtä tärkeä asia on se, että esine on kaunis katsella.
– Käyttöesineen täytyy ratkaista joku ongelma. Ongelma on ollut se, että ei ole ollut neliskanttista astiaa, vaan ne ovat olleet pääsääntöisesti pyöreitä. Tehtiin sitten neliskanttinen, koska lasagnelevyt ovat siihen sopivia.
Tällä hetkellä vuoka kuuluu Tunturissa tuulee -sarjaan, joka henkii pohjoista kuusineen ja poroineen. Vuoan malli on niin legendaarinen ja hyväksi havaittu, että se ei tule muuttumaan, mutta jotain muutoksia Valkama-Kettunen suunnittelee vuoan suhteen.
– Tässä Tunturissa tuulee -sarjassa vuoka pysyy tällaisena, mutta voihan vuoan ottaa mukaan johonkin toiseenkin sarjaan.
Ajan hermolla oleminen on hyvin tärkeää, vaikka kyseessä ovat perinteiset tuotteet. Kaisa Valkama-Kettusen ajatuksissa on jo useita uusia ideoita siitä, miten uudet astiat ja esineet henkivät pohjoista ja ovat rouheita, mutta sopivat myös moderniin kaupunkikotiin.
– Peruselementit tulevat ihan varmasti pysymään samana. Tuotteiden pitää olla käsintehdyn näköisiä ja -oloisia ja niistä pitää henkiä se, että joku ihminen on ne tehnyt. Niiden täytyy olla myös sellaisia, että niiden huomaa tulevan täältä napapiirin tietämiltä.
Uusi tällainen sarja on jo tekeillä.
– Voi olla, että se tulee markkinoille jo tänä vuonna loppuvuodesta, jos kaikki menee hyvin.
Varmaa tässä vaiheessa on se, että tuotteet valmistetaan Kuusamossa Bjarmia-talon keramiikkapajassa. Suurin osa kotimaisista keramiikkapajoista on siirtänyt tuotantonsa ulkomaille joko osittain tai kokonaan. Valkama-Kettunenkin on selvittänyt asiaa.
– Olen käynyt tuotantolaitoksissa ulkomailla ja selvittänyt mitä teettäminen muualla maksaa, enkä halua viedä tuotteita niihin tehtäväksi. Minun sydämeni ei vain anna sitä.
Kaisa Valkama-Kettunen haluaa pitää tuotannon niin pitkään Koillismaalla ja Suomessa kuin se vaan on mahdollista.
– Tykkään, että tiedän mitä ainesosia meidän astioihin menee, mitä ainesosia käytetään lasitteissa ja missä olosuhteissa työntekijät työskentelevät. Haluan pystyä yhdistämään yrityksessäni luovuuden, humaaniuden ja bisneksen.
Tule mukaan tekemään yhteistötaidetta kello 10.00 - 16.00
Muokkaa yhdessä Tuhat vuotta Bjarmiaa -teos savesta
Taiteiden yössä 17. elokuuta teosta pääsee maalaamaan ja lasittamaan.
Teos nostetaan Torangin koulun keramiikkakurssin oppilaiden tekemän kymmenvuotiaan seinämaalauksen jatkoksi.