Taivalkoskelaisen Anna-Liisa Ahokummun viehättävä esikoisteos Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on täysin ansaitusti yksi vuoden 2019 Lappi-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista. Pienoisromaanin surumielinen ja kaihoisa tunnelma jää pyörimään lukijan mieleen pitkäksi aikaa. Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle perhostutkija Max Halman löytäessä äitinsä jäämistöstä mahdollisesti tunnistamattomaan lajiin kuuluvan perhosen. Tästä löydöstä alkaa myös sodassa kadonneen saksalaisisän kohtalon selvittäminen. Perhosen ja isän arvoitus kytkeytyvät Maxin mielessä miltei pakkomielteisesti yhteen ja hän ryhtyykin kiihkeästi tutkimaan molempia mieltään vaivaavia tapauksia.
Päähenkilö Max Halma on nelikymppinen, eronnut ja yksinäinen biologi, joka ei ole koskaan tuntenut isäänsä. Etäiseksi jäänyt äiti kieltäytyy kertomasta isästä muuta kuin tämän nimen, Erik Stanislaus, sekä tämän sotilastaustan. Isä oli saksalainen lentäjä ja natsi. Äidin kuoltua Max päättää toimia. Arkistojen kätköistä hänelle selviää, että isän oletetaan kuolleen hukkumalla rintamakarkurina Suomessa. Ruumista ei kuitenkaan koskaan löydetty. Mitä hänen isälleen oikein tapahtui? Isän jäljiltä löytyy tämän vanha päiväkirja. Löytyykö siitä kenties vastauksia? Ja kuinka romaanin nimessä mainittu sinfonia liittyykään tarinaan? Onko Maxin äidiltään löytämä perhonen uutta lajia? Kaikkiin esitettyihin kysymyksiin löytyy vastaus, mutta totuus ei ole välttämättä Maxille mieluinen.
Kirjan tapahtumat liikkuvat Pohjois-Suomessa Rovaniemeltä Ouluun maakunta-arkistoon ja sieltä konserttisaliin Hampuriin asti. Ajallisesti kerronta liikkuu toisen maailmansodan Suomesta kahdeksankymmentäluvulle. Tarina etenee kronologisesti, mutta siinä paljastetaan välillä pilkahduksia menneistä tapahtumista.
Kirjassa käsitellään koskettavasti läheisen kuoleman aiheuttamia tuntemuksia kuin myös juurettomuutta ja yksinäisyyttä. Max kokee olevansa erillään muista suomalaisista sukutaustansa tähden. Myös lapsen ja vanhemman välistä suhdetta käsitellään romaanissa tyylikkäästi. Kirjassa käytetään perinteisen kerronnan lisäksi monia erilaisia tekstityylejä, kuten lyhyitä muistiinpanoja, arkisto-otteita ja kirjeitä sota-ajalta. Löytyypä tekstin seasta erilaisia kuviakin, jotka luovat tunnelmaa. Erilaiset tekstilajit rytmittävät kerrontaa mukavasti ja kirjan lukeminen eteneekin suorastaan huomaamatta. Tarina on yllätyksellinen loppua myöten.