Kuusamon kaupunki teki oikean päätöksen laittaessaan mielenterveyspalvelut ja päihdetyön samalle luukulle. Jatkossa apua hakevan ihmisen ei tarvitse pallotella luukulta toiselle, eikä hänen tarvitse itse arvioida, kumman avun tarpeessa on.
Usein päihde- ja mielenterveysongelmat kietoutuvat yhteen. Masentunut ihminen juo, ja toisaalta juominen aiheuttaa masennusta. Alkoholi aiheuttaa monenlaisia ruumiillisia vitsauksia, ja syö ihmistä myös henkisesti.
Tiivistämällä mielenterveyspalvelujen ja päihdetyön yhteistyötä vältytään ”ei kuulu mulle” -tilanteilta, jotka ovat apua hakevan kannalta hyvin turhauttavia. Ongelmiensa kanssa painiva ihminen ei halua eikä jaksa miettiä, kenen viranomaisen viereen hänen pitäisi kääntyä. Inhimilliset ja käytännölliset näkökohdat vaativat, että avun saa yhdeltä luukulta.
Kuusamon kaupungin tekemä päätös osoittaa myös sen, että palvelujen järjestämistapoja kannattaa alati kyseenalaistaa. Vain kyseenalaistamisen kautta asioita tulee ajatelleeksi uudelta kantilta.
Uudistuksen taloudellisena tavoitteena on byrokratiaa purkamalla säästää voimavaroja käytännön hoitotyöhön. Tämän pitää olla tavoitteena kaikkialla terveydenhuollossa: päällekkäisiä rakenteita purkamalla saadaan resursseja ruohonjuuritasolle.
Ideaalitapauksessa päihde- ja mielenterveystyö painottuu ennalta ehkäisevään työhön. Ongelmien ennaltaehkäisyllä pelastetaan monta sielua elämälle. Ennaltaehkäisy on myös taloudellisesti kevein vaihtoehto. Syrjäytymisen ennaltaehkäisy maksaa, mutta ongelmien hoito maksaa vielä paljon enemmän. Mutta koska emme elä täydellisessä maailmassa, pelkkä ongelmien ennalta ehkäisy ei riitä, vaan tarvitaan myös hoitoa.
Kunnissa taistellaan niukkenevien taloudellisten resurssien kanssa. Tarpeet sosiaali- ja terveydenhuollossa kasvavat nopeammin kuin tulot. Tämän voi lukea esimerkiksi Kuusamon kaupungin tilinpäätöksestä. Julkisten tulojen ja menojen epäsuhta on tulevien vuosien suurin haaste.
Väistämättä tämä johtaa ajatukseen nykyistä suuremmasta yhteisvastuusta ja suvaitsevaisuudesta. Auttaminen ja vastuunkanto ei voi olla pelkkää viranomaistyötä. Vapaaehtoinen auttamistyö pitäisi pystyä nostamaan entistä suurempaan arvoon. Samoin yksilön vastuu omasta ja läheistensä hyvinvoinnista.