Perjantaisessa ensi-illassa kaikki meni kuitenkin hyvin ja näyttelijät muistivat vuorosanansa. Välillä olisi jopa kaivannut pientä taukoa replikointiin, sillä näytelmä kertoo yhden perheen keskusteluista toistensa sekä lasten opettajan ja yhden kodissa vierailevan poliisin kanssa, eikä kotonakaan keskusteluja käydä tauoitta. Pieni kiireen tuntu tuntui näyttelijöitä vaivaavan. Leppoisa keskustelu olisi voinut olla välillä verkkaisempaakin.
Äänensävyihin ohjaaja ja näyttelijät olivat saaneet hienosti voimaa niissä kohdin missä voimaa tarvittiin. Etenkin Ahti Nevanperän kehitys aikaisemmista näytelmistä on ollut huimaava: miehestä lähti ääntä näyttämön uloimpiin osiin asti ja myös liikkeissä oli varmuutta. Nevanperä omaksui roolinsa Veini Mörttisenä, työstään lomautettuna perheenisänä aivan erinomaisesti. Katsomoon välittyi hyvin ajatus, että näyttelijä selvästi nautti näyttelemisestä. Sellaista on aina ilo seurata.
Myös opettajaa esittänyt Salme Koskelo sai äänensä hyvin kuuluviin kohdissa, joissa aluksi asiallisen ja pidättyväisen opettajan ääni nousee ja voimistuu ja lopulta muuttuu melkein itkuksi. Opettajan käyttäytyminen oppilaan kotona sai yleisön välillä hörähtelemään, minkä vuoksi myös Koskelolla oli pokassa hetken pitelemistä. Hän sai kuitenkin pokkansa pidettyä, ja antoi antaumuksella opettajan suuttua ja masentua ihan uskottavalla tavalla.
Raija Kellyn rooli rouva Mörttisenä oli hieno sekin. Hänen roolinsa ei vaatinut suurta ääntä, mutta sitäkin enemmän paneutumista vähän höpsöön perheen äitiin, joka kuuntelee keskusteluista sen, mitä haluaa kuulla, eikä vastaa asioihin, joita ei halua kuulla. Sama vastuun pakoilu on myös perheen isällä eli se on koko näytelmän kantava asia.
Terttu Alapirtin rooli teini-ikäisenä Janitana tarjosi yleisölle silmänruokaa, niin hienosti oli hänet saatu roolinsa näköiseksi. Häntä olisi mielellään katsonut näyttämöllä pitempäänkin, samoin kuin toista lasta näyttelevää Hanna Oikarista. Heidän kuitenkin kuului olla näyttämöltä pitkään poissa, koska perheen isä ja äiti sekä talossa vierailleet opettaja ja poliisi keskustelevat pitkään juuri lasten ongelmista. Vai olisiko ongelma sittenkin vanhempien välinen? Poliisia esittävä Martti Pesämaa oli myös uskottava roolissaan.
Jokijärven teatterin tämänvuotinen näytelmä herättää varmasti yleisössä monenlaista mietittävää. Ainakin ensi-illasta yleisö lähti kotiin hieman hämmentyneenä. Hämmennystä varmasti lisää se, että näytelmässä ei nimestään huolimatta soi fox eikä mikään muukaan musiikki. Eikä siinä näy mummoakaan.
Miksi näytelmällä siis on tällainen nimi? Ehkä siksi, että kuuntelisimme repliikit tarkkaan. Että kuuntelisimme myös repliikkien ohitse. Että kuuntelisimme kaiken sen, mitä ei edes kerrota. Ettei kävisi niin kuin roolihenkilöille, jotka paitsi kuulevat mitä tahtovat, myös näkevät mitä tahtovat. Ongelmia ei tahdota nähdä, siksi niistä ei puhuta ja niiltä suljetaan silmät. Ongelmat ovat kuitenkin sitä luokkaa, että niille pitäisi tehdä jotain. Miten siis ongelmat ratkeavat, jos niitä ei nähdä, niitä ei kuunnella, niitä ei ymmärretä eikä niistä haluta puhua?
Ja mummun saappaassa soi fox.