Arvio: Pekka Er­vas­tin erä­kir­ja on täynnä hul­vat­to­mia ta­ri­noi­ta – kir­jai­li­ja nou­dat­taa näitä kahta koil­lis­maa­lai­sen ta­ri­nan­ker­ro­nan nyrk­ki­sään­töä

Kirjan kirjoittaja Pekka Ervasti nuotiotulilla Kylmäluomalla talvella.
Kirjan kirjoittaja Pekka Ervasti nuotiotulilla Kylmäluomalla talvella.
Kuva: Mikko Halvari

Koillismaalla on tarinankerronnassa muutama nyrkkisääntö. Ensimmäinen on se, ettei kaverin kertomusta koskaan epäillä. Siihen suhtaudutaan kuin toteen. Se kertoo arvostuksesta kertojaa kohtaan. Mitä parempi kertomus, sitä paremmin kuunnellaan.

Toinen sääntö on se, ettei itsekään aina pysytellä totuudessa.

Ervastin Pekan kirjasta Paska reissu, mutta tulipahan herkuteltua, on hankala sanoa onko tarinat totta vai ei, ja missä ja kenen toimesta ne tapahtuivat. Mutta noudattakaamme sääntöä numero 1.

Jo esipuheessa Ervasti kertoo kirjan synnytystuskista. Hänen mukaansa kirjoittaminen alkoi 60 vuotta sitten Muojärvellä, johon hänen isänsä oli ottanut kaksivuotiaan Pekka Ervastin yön yli -kalareissulle. Lukija voi tietysti epäillä kuinka kattavat muistiinpanot Ervasti silloin kirjoitti, mutta noudattakaamme jälleen sääntöä numero 1.

Eräreissussa tapahtuu aina jotakin  yllättävää ja odottamatonta. Tähän voisi lisätä, attä aina kerrotut tapahtumat myös poikkeuksetta huvittavat, tai ainakin niille nauretaan. Lisäksi voisi lisätä, että tarinan dramatiikka yleensä kasvaa ajan myötä, kuten kalansaaliitkin.

JR 53 viimeinen rynnäkkö aloittaa kertomuskokoelman ja tarina siivittää kirjan tyylin: koillismaalaisia eräkertomuksia, joissa on johdanto-osa, rivakkaa seikkailua, vastoinkäymisiä ja yllättävä loppu.

Ervasti totisesti osaa asiansa. Kirjaa voi tietysti yrittää lukea naama perusilmeellä eli ns. norsunpersiillä, mutta eihän se onnistu. Hulvattomat tarinat seuraavat toisiaan.  Seuraava mielitarinani onkin kanoottimatkasta kertova Kuplivaa.

Ervasti ripottelee sekaan pikkuisia vihjeita ja knoppeja. Kuten Mozartin käyrätorvikonserton no 4:n. Etsikää missä se on. Sivumennen todettuna kannattaa kuunnella myös itse konsertto, ainakin alku: allegro moderato. Kuusamolais-helsinkiläisenä seassa on myös citymaalaisia kielikuvia: ”Metto, perkele, nousi ylöspäin kuin Stokkan hissi.” Me like!

Tarinat olisivat tietysti kantaneet itsekin, mutta kaveruussuhteen, kustantajan painostuksen tai herkuttelevan mielenlaadun takia kirjan loppupuolella on resehtejä eli ruoka-ohjeita. Eikä Ervasti tietenkään olisi Pekka Ervasti, jos nekin olisivat tavanomaisia. Juha Nieminen on loihtinut muun muassa Peltopyynrintaa mustikkakastikkeessa, hirvistroganovin, paistetut muikut sekä täkäläiseen, että Vienan-Karjalaisen tapaan. Lempparuoakseni valikoitui ohjeista Pekan simppeli savukalasoppa. Jotenkin tuntuu, että myös ruoat ovat oikeasti koettuja.

Lue myös talvella tehty juttu Ervastin eräreissusta.

Ilmoita asiavirheestä