Pääkirjoitus
Väestön keskittymisellä taajamiin ja kaupunkeihin on monia kerrannaisvaikutuksia. Yksi niistä on maaseutukylien väestön ikärakenteen murros. Koillismaan kylät ovat muuttuneet vanhusvaltaisiksi.
Lähipalvelujen järjestäminen kylien ikääntyvälle väestölle on haasteellista. Palvelut ovat keskittyneet taajamiin, joista palvelut on haettava. Monella ikäihmisellä ei ole ajokorttia tai auton rattiin ei enää kunto anna myöten hypätä.
Vanhusten kotona asuminen on mahdollista julkisen liikenteen ja naapuriavun turvin. Kesäisin julkinen liikenne vähenee, kun koulukyydit eivät kulje. Koillismaalla ikäihmisten tarpeet on huomioitu asiointi- ja palveluliikenteen kehittämisellä. Palvelu on tärkeä, sillä se auttaa ikäihmisiä asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään. Kotona asuminen on lopulta myös yhteiskunnalle se edullisin ratkaisu.
Valtakunnallisessa tutkimuksessa kysyttiin kunnan keskustassa asuvilta ikääntyneiltä, mikä heidän mielestään on kohtuullinen etäisyys tiettyihin palveluihin.
Vastauksista ilmeni, että 0,5-1 kilometrin etäisyydeltä pitäisi löytyä muun muassa seuraavat palvelut: paikallisliikenteen pysäkki, ruokakauppa, kaukoliikenteen pysäkki, laskujen maksuautomaatti, apteekki, lääkäri, posti, pankin konttori. 1-2 kilometrin etäisyydeltä pitäisi löytyä esimerkiksi pankkiautomaatti ja 2-5 kilometrin säteellä poliisi, verovirasto, työvoimatoimisto, huoltoasema ja Alko.
Listaa lukiessa voi todeta, että Koillismaan kuntien keskustaajamista nämä palvelut edelleen kohtuudella löytyvät. Kylissä tilanne on toinen. Palvelujen puute ja liikkumisen vaikeus ovat yleisimpiä syitä muuttaa pois maalta taajamaan.
Jatkossa yhä enemmän syytä miettiä asiointi- ja palveluliikenteen kehittämistä nykyisestään. Realistisin ratkaisu olisi lähteä monipuolistamaan tarjontaa nykyisen liikennöinnin pohjalta.
Voisiko esimerkiksi kirjastoauton kyydissä kulkea muutakin kuin kirjoja? Entäpä postiauton tai koululaistaksin?