Maaliskuun alussa voimaan tuleva eduskunnan hyväksymä avioliittolain muutos mahdollistaa samaa sukupuolta olevien pariskuntien avioitumisen. Kirkko on avioliittolain muutoksen myötä uuden tilanteen edessä. Voi oikeastaan sanoa, että kirkko on avioliittolain puristuksessa.
Ymmärrän, että kysymys samaa sukupuolta olevien avioitumisesta on monen monelle ihmiselle oman elämän todellisuutta. Olen äärimmäisen pahoillani, että kirkonkin taholta seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat joutuneet kokemaan kaltoinkohtelua vuosien varrella. Ajattelen, että seksuaalinen suuntautuminen on Jumalan luomistyötä. Kyse ei ole valinnasta tai sairaudesta. Uskon, että seksuaalisella suuntautumisella ja pelastuksella ei ole keskenään mitään tekemistä. Jokainen ihminen on Jumalan luomana arvokas. Kristuksen sovitustyö koskee kaikkia ihmisiä. Seksuaalinen suuntautuminen ei saisi tehdä kenestäkään toisen luokan ihmistä tai seurakuntalaista.
Luterilaisen kirkon piirissä ei ole mahdollisuutta löytää yksimielisyyttä suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. On jopa valitettavasti mahdollista, että kirkko tulee jossain määrin hajoamaan avioliittoteologian eroavuuksien vuoksi. Tästä löytyy maailmalta esimerkkejä. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustaja pystyäkseen veikkaamaan, että lähikuukausien aikana suuri joukko kansaa tulee eroamaan kirkon jäsenyydestä. Toisten mielestä kirkko kohtuuttomalla tavalla syrjii homoseksuaaleja estämällä heiltä kirkkohäät. Toisten mielestä kirkko ei kykene pitämään kiinni oikeasta avioliitto-opetuksesta yhteiskunnan puristuksessa.
Kirkon sisäistä keskustelua tarkkaan seuranneena tuntuu siltä, että oikeastaan mistään ei ole yksimielisyyttä. Toisten mielestä pappi ei voi lain mukaan kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevaa vihkiparia avioliittoon ja vastaavasti toisten mielestä papilla ei missään tilanteessa ole oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria.
Piispainkokous julkaisi muutama viikko sitten selonteon avioliittolainsäädännön muutosten vaikutuksista kirkon toimintaan ja opetukseen. On yllättävä ja kunnioitettava saavutus, että piispainkokous onnistui hyväksymään selonteon yksimielisesti. Piispojen hyväksymän selonteon mukaan on täysin selvää, että evankelis-luterilaisen kirkon papilla ei ole oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevaa vihkiparia avioliittoon, vaikka maaliskuun alussa yhteiskunnan avioliittolainsäädäntö muuttuu. Samaa sukupuolta olevat parit voivat siis solmia ainoastaan siviiliavioliiton. Piispojen ohjeen mukaan siviiliavioliiton solmineiden samaa sukupuolta olevine parien kanssa on mahdollista järjestää rukoushetki. Toivoa sopii, että kirkon papisto olisi niin fiksua porukkaa, että kunnioittaisivat kirkon uskoon, oppiin ja yhteisiin päätöksiin perustuvaa piispojen toimintaohjetta. Pappisvihkimyksessä jokainen pappi on sitoutunut toimimaan kirkon opetuksen ja sääntöjen mukaisesti. Ei ylipäätänsä missään työyhteisössä voi toimia miten tahtoo johdon määräyksistä välittämättä. Miksi sitten kirkossa voisi toimia miten tahtoo? On selvää, että ensi vuonna tuomiokapitulit joutuvat linjaamaan rangaistuskäytäntöjä yhteisiä pelisääntöjä kunnioittamattomia pappeja kohtaan.
Kirkon avioliitto-opetus ei ole muuttunut eduskunnan säätämän avioliittolain muutosten myötä. Kirkon avioliittokäsityksen mukaan avioliittoon voidaan vihkiä ainoastaan nainen ja mies. Kirkon avioliittokäsityksen mahdollisista muutoksista päättää aikanaan kirkolliskokous. Muutokset eivät näytä lyhyellä aikavälillä todennäköisiltä. Kirkon tulee päättää omasta avioliittokäsityksestään omista lähtökohdistaan käsin. Kirkon avioliittokäsityksestä ei päätetä huutoäänestyksellä.
Itse seison piispainkokouksen selonteon takana.