Sukututkimuksen harrastajat ovat viime vuosina siirtyneet käyttämään uusia työkaluja perinteisten kirkonkirjojen ohella. Kirkonkirjat ovat loppuun kaluttuja, joten näistä tietolähteistä ei enää löydy juurikaan uutta. Kirkonkirjat ovat lisäksi kaikkien saatavilla internetissä, mikä on lisännyt sukututkimuksen suosiota ja tehnyt siitä jokamiehen harrastuksen. Kirkonkirjojen avulla päästään sukututkimuksessa noin 1600-luvulle saakka. Sitä aikaisemmat tiedot ovat verotustietojen varassa. Tosin vanhojen kirkonkirjojen tulkinta on oma haasteensa pappien käsialojen ja vanhojen kirjoitusasujen vuoksi. Verotustietojen ongelmana on se, ettei veroluetteloissa ole henkilön syntymävuotta, mikä tekee varmentamisen hyvin hankalaksi. Usein vanhimmat verotiedot ovat vain muotoa ”Jöns Jönsinpoika”, josta ei paljon heru. Kirkonkirjoissa on lähes aina syntymävuosi, mikä mahdollistaa henkilön seuraamisen syntymävuoden avulla. Vanhimmista lähteistä vuodet puuttuvat.
Kirkonkirjojen pito alkoi Italiassa noin 1300-luvulla ja Ranskassa 1400-luvulla. Kirkonkirjat tulivat pakollisiksi Ruotsi-Suomessa 1600-luvulla, kun Ruotsin kuningas oli hupeloinut valtion varat ja sotaväen sodankäyntiin Euroopassa. Piti saada varma ja luotettava järjestelmä siitä, ketä valtakunnassa syntyi ja eli. Tämä oli perusta verotukselle ja sotaväen otolle. Kun papin velvollisuuksiin kuului jokaisen syntyneen kirjaaminen kirkonkirjoihin, oli yksilö kirjoissa ja kansissa ja valtion hallinnassa. Lappalaisetkaan eivät päässeet karkuun kolmen valtakunnan verottajia, sillä verovouti onnistui löytämään asiakkaansa.
Ruotsi-Suomen historiakirjan pitoa velvoittava laki annettiin vuoden1686 kirkkolaissa. Suomesta löytyy tätä vanhempiakin kirkonkirjoja. Kirkon muista paperitöistä mainittakoon koko Raamatun suomennos vuodelta 1642. Turun akatemia perustettiin vuonna 1640, jolloin Turku liitettiin eurooppalaiseen yliopistomaailmaan.
Kirkonkirjoissa on paljon virheitä, mikä tekee niiden validiteetista (luotettavuudesta) hieman heikon sukututkimuksen kannalta. Virheitä on tullut pappien kirjaamisvirheistä prosessin eri vaiheissa. Lisäksi eräiden seurakuntien papeilla oli syystä tai toisesta tapana tehdä systemaattisia virheitä. Saattoipa lapsi unohtua kirjoista ja ilmestyä myöhemmin perheen rippikirjoihin ilman syntyneiden kirjausta. Tähän törmäsin omaa sukua tutkiessani, ja tuskinpa se on kovin harvinaista muuallakaan.
Kirkonkirjojen varmimpia tietoja ovat tiedot lasten äideistä. Isien alkuperästä ei aina ole varmuutta, sillä asialla on voinut olla naapurin mies, matkalainen tai kirkonmies. Koillismaallakin on monenlaisia tarinoita sukuihin tulleista pyhien miesten siemenistä. Torniojokivarren sukuihin on tullut mm. ranskalaista verta tutkimusmatkailijoiden kautta, ja löytyypä niistä jokin Ranskan kuninkaan jälkeläishaarakin. Ludvig Filip joutui Ranskan vallan myllerryksissä maanpakoon, saapui 1800-luvun vaihteessa Muonioon ja asui viikon ajan Muonion pappilassa kappalaisen, Mathias Kolströmin vieraana. Pappilassa hän hurmasi papin vaimon siskon Beata Caisa Walbomin. Suhteesta syntyi poika Erik (Puolikko-Erkki), jonka jälkeläisiä löytyy vieläkin Lapista.
Ranskan tiedeakatemia lähetti vuonna 1736 Lappiin retkikunnan suorittamaan maantieteellisiä mittauksia. Retkikuntaa johti Pierre Louis Moreau de Maupertuis, joka oli ranskalainen matemaatikko ja tähtitieteilijä. Tutkimusmatkan tarkoituksena oli tehdä mittauksia, joilla oli tarkoitus selvitettää, onko maapallo navoiltaan litistynyt vai ei. Toinen vastaavanlainen retkikunta lähetettiin päiväntasaajalle nykyisen Ecuadorin valtion alueelle. Retkikunta ilmeisesti mittaili muutakin kuin kiintopisteiden etäisyyksiä Tornion kirkontornista. Tuotoksena oli epätavallisen tummia lapsia ja verenvaihtoa Tornion seudulla.
Kirkko ja valtio yrittivät tehokkaasti kitkeä aviorikkomuksia. Ruotsin keskiaikaisten maakunta- ja kaupunkilakien mukaan, jotka olivat voimassa Suomessakin, määrättiin miehelle 40 markan sakko neitsyen viettelemisestä. Sakkoluettelot olivatkin oiva lähde salavuoteista, sillä 1500-luvun sakkoluetteloissa löytyy tietoja miehistä, joita on sakotettu neidon makaamisesta, salavuoteudesta ja joskus harvoin aviorikoksestakin. Sakotuksen kohteeksi saattoi joutua myös nainen. On ilmeistä, että kaikista sakkotapauksista oli syntynyt lapsi, mutta tätähän ei sakkoluetteloissa mainita. Sakkoluettelot ovatkin hyviä lähteitä esivanhempien syyllistymisestä siveysrikokseen. Käräjillä pyrittiin aina löytämään aviottomalle lapselle isäkandidaatti, jos ei muuten, niin loogista päättelyä hyödyntäen.
Aviottomat (oäkta) lapset olivat varsin yleisiä, mutta sukututkimuksen kannalta tapaukset ovat haasteellisia, sillä näihin tapauksiin pysähtyy isälinjan eteneminen. Sukututkimukset on perinteisesti tehty mieslinjojen mukaan, vaikka naislinjan seuraaminen on yhtä mahdollista. Harvat sukuselvitykset noudattavat naislinjaa. Osa selvityksistä on sekoituksia niin mies- kuin naislinjastrategiastakin. Sukuselvitys kannattaa tehdä joko mieslinjan tai sitten vähemmän käytetyn naislinjan mukaan. Yhdistelmät johtavat esityksiin ja luetteloihin, joiden ymmärtäminen on hyvin hankalaa ulkopuoliselle, joka ei ole perillä sukututkimuksen logiikasta.
Julkisuuden henkilöillä on aina puskaradion mukaan aviottomia lapsia. Niin Mannerheimillä kuin Kekkosella ja Frederikilläkin väitetään olleen jälkeläisiä siellä ja täällä.
Entinen Suomen puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund kirjoitti muistelmissaan ajasta Harvardissa 1980-luvun alussa ja tapaamastaan Saksan Vatikaanin lähettiläästä, joka kysyi Hägglundilta:
”Onko totta, että Vatikaaniin akkreditoitu Suomen Itävallan lähettiläs Jussi Mäkinen on presidentti Kekkosen avioton poika, koska hän on aina humalassa?”. ”Mitähän tuohon vastaisin, Hägglund ajatteli”, mutta samassa Belgian entinen Puolan lähettiläs ehätti sanomaan: ”Kyllä hän varmaan on, sillä Suomen Puolan lähettiläs on Kekkosen poika, ja hänkin on aina humalassa”. Puolan lähettiläänä toimi Kekkosen poika Taneli.
Kekkonen oli järjestänyt Mäkiselle diplomaattipestin, mikä oli julkinen salaisuus. Mäkinen pysyi diplomaatin virassaan, vaikka oli täysi alkoholisti ja tunnettu homoseksualisti, joka toi mukanaan diplomaattikutsuille poikaystäviään, joiden kanssa hän unohti diplomaattisen käytöksen ja herätti julkista pahennusta.
Mitään varmaa näyttöä sukulaisuuksista ei ollut. Oli vain miehen tai naisen sana toistaan vastaan. Uudet menetelmät ovat paljastaneet yllättäviäkin tuloksia, sillä erään sukuhaaran tutkija joutui toteamaan dna-testin jälkeen, ettei hän itse ole isälinjassa, vaan naapuritalon isännän jälkeläinen.