Sukututkijoiden uusin työkalu on dna-testi, joka mahdollistaa varmojen sukulaisuussuhteiden selvittämisen Aatamiin ja Eevaan saakka. Perinteinen sukututkimus perustuu kirkonkirjoihin, joiden avulla rakennetaan sukuluettelot. Aikaisemmin sukututkimuksen tekeminen oli työlästä ja hidasta, koska tiedot piti hankkia kirkkoherranvirastoista. Nykyisin suurin osa kirkonkirjoista on digitoitu ja ne ovat kaikkien luettavissa sukututkimusyhdistyksen verkkosivuilta. Uusimpia tietoja verkkosivuilta ei löydy sadan vuoden varoajan vuoksi.
Sukututkimuksen omatoiminen tekeminen edellyttää yleensä, että lähtötieto on 100:aa vuotta vanhempi. Nuorempia tietoja eli 1900-luvulla syntyneiden tietoja voi kysyä seurakunnasta, jossa tutkittava henkilö on ollut kirjoilla, tai maistraatista. Ns. luovutetun alueen eli Suomen talvi- ja jatkosotien jälkeen Neuvostoliitolle luovuttamien alueiden lakkautettujen seurakuntien tiedot vuoteen 1950 asti ovat Mikkelin maakunta-arkiston hallussa.
Kirkkohallitus on vaikeuttanut sukututkimusta radikaalisti, sillä se antoi vuonna 2011 kirkkoherroille suosituksen, jonka mukaan sukututkijoita ei pitäisi päästää henkilökohtaisesti tutkimaan 100:aa vuotta nuorempia kirkonkirjoja. Rajoitus tarkoittaa käytännössä noin vuosien 1910-60 kirkonkirjoja. Useimmat seurakunnat ovat toimineet kirkkohallituksen suosituksen mukaisesti.
Seurakunnalle voi antaa toimeksiannon esi-isien selvittämiseksi, mutta tämä työ tehdään tuntiveloituksena, johon harvoilla on varaa. Kirkkokin on palannut kustannustietoiseksi rahastuskoneeksi siitä huolimatta, että ihmiset maksavat jokaisesta eurostaan kirkollisveroa.
Tosin dna-tutkimuksen teettäminenkään ei ole halpaa. Dna-tutkimuksista vastaavat kaupalliset yritykset, jotka toimivat Yhdysvalloissa. Testin voi tilata postitse ja testin ottaminen on hyvin yksinkertaista. Mukana tulevilla näytteenottovälineillä suusta otetaan näyte, joka lähetetään testattavaksi. Halpaa huvia tämä ei ole, sillä mitä tarkemman testin haluaa saada, sitä enemmän joutuu maksamaan. Eri sukujen mahdollisten sukulaissuhteiden selvittämiseksi ei tarvita kuin yhdet näytteet tutkittavista suvuista, jolloin kustannukset voidaan jakaa tai yhteinen sukuseura maksaa testin.
Lähetty näyte puretaan laboratoriossa ja liitetään muiden testitulosten tietokantaan. Tietokanta on automatisoitu niin, että yhdenvertaisuustulokset tulevat automaattisesti testin lähettäjälle. Testattavien määrä kasvaa koko ajan ja uusia mätsejä (osumia) tulee koko ajan lisää. Jos edustaa jotain harvinaista haploidiryhmää, jonka jäsenet eivät ole ottaneet testejä, tulokset saattavat jäädä niukoiksi.
Dna-sukututkimuksessa on kaksi päälinjaa eli isä- tai äitilinja. Yleisin on isälinjan selvitys kuten perinteisessä sukututkimuksessa. Poikalapsi perii sukupuolikromosominsa (Y) isältään. Isälinjoja selvitettäessä tutkitaan Y-kromosomin dna:ta. Poikalapsen isä on perinyt Y-kromosominsa vain isältään, tämä isältään, tämä isältään jne., mikä johtaa katkeamattomaan ketjuun kaikilla miehillä geneettiseen Aatamiin.
Dna:n rakenteessa tapahtuu aikojen saatossa muutoksia, joita sanotaan mutaatioiksi. Mutaatio on satunnainen muutos organismin perimäaineksen dna:ssa. Muutoksia tapahtuu päivittäin, mutta ihmismekanismi korjaa ne itse. Vain sukusolulinjassa tapahtuvat mutaatiot voivat siirtyä seuraavaan sukupolveen, mikä on avain sukututkijan sukupuiden rakentamiseen. Tämä mutaatiovirhe periytyy isän pojan sukuhaarassa eteenpäin. Mutaatiosta tulee näin sukupuuhun oksa tai haara, joka näkyy sukuhaaran korvamerkkinä. Maapallon miesväestön haploryhmät (klaanit) on määritelty näiden Y-kromosomin mutaatioiden perusteella. Dna-testeissä tutkitaan näytteestä löytyviä mutaatioita.
Kahden testinäytteen läheisyys voidaan laskea, eli mitä vähemmän kahden näytteen tulos poikkeaa toisistaan, sitä läheisempi sukulaisuus on kyseessä.
Naishenkilöltä ei voida suoraan tutkituttaa isälinjaansa, koska naiselta puuttuu Y-kromosomi. Jos on mahdollista saada DNA-näyte esim. naisen isältä, veljeltä, veljen pojalta tai muulta suoran isälinjan miespuoliselta edustajalta, voidaan naisen isälinja selvittää. Mutta jos ei ole tiedossa miespuolista saman isän siittämää poikalasta, jää aviottoman naisen isälinja selvittämättä.
Dna-testejä on valittavissa eritasoisia ja hinta määräytyy tason mukaan. Testeissä puhutaan markkereista, joita voi olla 12, 25, 37, 67 tai 111. Lisäksi on ns. BigY-testi. Testeistä ei kannata ottaa alempitasoisia testejä, sillä niiden tuloksista ei voida päätellä kovinkaan paljon. Jos haluaa tarkkoja tuloksia, kannattaa ottaa 111-markkerin testi.
Äitilinjaa tutkitaan mt-testillä. Äitilinjaa voidaan tutkia naisen tai miehen dna-näytteestä. Äitilinjan testituloksena saadaan äitilinjan haploryhmä. Testitulosta verrataan tietokannan muihin naislinjan tuloksiin, jolloin voidaan laskea naisten testitulosten läheisyys. Naisten osumat ovat yleensä hyvin kaukana menneisyydessä, jolloin linkitysten selvittäminen kirkonkirjoja apuna käyttäen loppuu 1600-lukuun, jolloin kirkonkirjojen pitäminen tuli pakolliseksi.
Dna-testeillä voidaan selvittää perinteisen sukututkimuksen, joka perustuu puhtaasti kirkonkirjoihin, virheet ja epäjohdonmukaisuudet sekä piilevät sukulaisuussuhteet. Toisaalta sellaisen henkilön dna-testitulos, joka ei ole mieslinjan miehen siittämä, voi johtaa harhaan, koska henkilö ei kuulu ko. suvun aitoon mieslinjaan. Validiteettiongelman voi ratkaista double checking -järjestelmällä.
Dna-testien avuksi tarvitaan aina kirkonkirjoja, jos halutaan tarkkoja tietoja nimitasolla. Muuten tulokset jäävät anonyymeiksi, laskennallisiksi prosenttiluvuiksi.