Liian raju muutos kerralla pamautettavaksi, sanoo Kirkkohallituksen jäsen Elina Kemppainen.
Kirkkohallituksen viestintä ei onnistunut eikä seurakuntien kuuleminen toteutunut, harmittelee Kemppainen, joka yritti vaikuttaa päätökseen muutosesityksellä joulukuun täysistunnossa, mutta turhaan.
– Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin tammikuista kannanottoa hiippakuntien kuulemisesta ja viiden seurakunnan lausuntoa ei noteerattu tarpeeksi Kirkkohallituksessa, vaikka kannanotto oli piispan Samuel Salmen ja hiippakuntadekaani Kari Ruotsalaisen tekemä.
– Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin ja seurakuntien lausuntoa hiippakuntien kuulemisesta ei noteerattu Kirkkohallituksessa, eikä jättämäni muutosesitys saanut kannatusta, vaikka lausunnolla oli piispa Samuel Salmen tuki. I
Oulun hiippakunnan piispa on kirkon talousvaliokunnan jäsen.
– Hiippakuntien olisi täytynyt saada lausua siitä mitä jakoperusteiden muuttaminen konkreettisesti tarkoittaisi seurakunnissa, siis ihan toiminnalle eikä pelkästään talousluvuissa.
Kemppaisen Kirkkohallitukselle jättämä muutosesitys ei saanut kannatusta. Jakoperusteet muutettiin kirkkoneuvos Leena Rantasen alkuperäisen esityksen mukaan niin, että harvaan asuttujen seurakuntien ja saaristo seurakuntien erityiskriteerit poistettiin ja tasausta maksetaan asukasluvun ja -tiheyden perusteella.
– Sekään ei auta, että meillä (Oulun hiippakunnassa) kirkkoon kuuluminen on voimakasta, pahoittelee Kemppainen.
Päätökseen lisätty ponsi harkinnanvaraisten avustusten mahdollisuudesta lohdutti Kemppaista vain vähän.
– Tietenkään ei voi luvata, että se korvaa menetyksiä täysimääräisesti ja sitä voi saada maksimissaan kolme vuotta peräkkäin.
Kemppaisen mielestä kirkossa on aika ryhtyä katsomaan perifeeristen seurakuntien tulevaisuutta yhteisvastuullisesti, että toiminta säilyisi myös pienissä seurakunnissa.
Kirkkohallituksen jäsen Elina Kemppainen on Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja sekä hiippakuntavaltuuston jäsen.