Pääkirjoitus
Yhteismetsän Maaningan palstalle Kuusamoon on suunnitteilla jopa 60-70 myllyn tuulivoimapuisto. Tuulivoimayhtiön mukaan puisto työllistäisi noin 20 henkeä, ja rakennusaikana huomattavasti enemmän. Työpaikkojen lisäksi 400 000 euron kiinteistövero vuodessa jäisi pysyväksi tuloksi Kuusamon kaupungille.
Tuulivoiman lisärakentaminen on otettu kansalliseksi tavoitteeksi, jonka puolesta erityisesti vihreät ovat puhuneet. Siksi oli yllätys, että Koillismaan vihreät puheenjohtajansa Mika Flöjtin suulla tyrmää hankkeen jyrkin sanoin Yle Oulun haastattelussa (12.10). Flöjtin mielestä tuulivoimapuisto ei sovi Riisitunturin kansallispuiston läheisyyteen. Puisto näkyisi Kitkajärvelle, Riisitunturin päälle sekä Konttaisen ja Rukan väliselle reitille.
Tuulipuisto erottuisi jossain määrin maisemasta, mutta ei häiritsevästi, jos ei tee tikusta asiaa. Ja eikö kuusamolainen kansallismaisema voi olla muutakin kuin asumatonta korpea? Esimerkiksi Valtavaaran päältä näkyy kyliä. Miksi ei sitten tuulimyllyjä, vihreän talouden symboleja. Turisteille ei liene tule yllätyksenä, että myös luontopääkaupungin asukkaat käyttävät sähköä.
Flöjt toivottaa tuulimyllyt tervemenneeksi merialueille: pois silmistä, pois mielestä. Kyllä, mutta ei minun naapurustooni -ilmiö toteutuu puhtaassa muodossaan.
Ei tuulivoimaa, ei vesivoimaa, ei ydinvoimaa, eikä turvetta missään tapauksessa. Näillä eväillä energiapoliittinen keskustelu kilpistyy hurskaaseen toiveeseen sähkön säästöstä. Viime vuosikymmenen suurin sähkönsäästö näillä kairoilla saatiin aikaan, kun Kemijärven sellutehdas lakkautettiin.
Paljon energiaa vaativasta teollisuudesta on muun muassa jäljellä terästehtaat Torniossa ja Raahessa. Suomi on kaukana ja kallis, joten edes energian olisi syytä olla kohtuullisen halpaa. Tai sitten meidän on todettava, että emme tarvitse nykyistä elintasoamme. Siihen ei tunnu olevan valmiutta. Hallitus yrittää viiden prosentin alennusta, mutta mikä huuto siitä on syntynyt.