Rantaneuvos Eero Seppänen lahjoitti Kuusamon kirjastolle aika mötikän, ison kirjan. Kilomäärällä arvioituna 13,5 kiloinen Suvut -teos olisi mennyt mennyt myös Koillissanomien kalakisan haukisarjan johtoon. Tapahtuman yhteydessä Seppänen lahjoitti samana Eeron päivän aamuna pyytämänsä 4,5 kiloisen hauen kirjaston henkilökunnalle – sillä heidänhän huomaan hän suuren kirjansa luottaa. Kirjaan on koottu Seppäsen tekstin lisäksi lukuisten muiden sukututkijoiden työtä myös Koillismaalta, hän kertoo.
– Olen nähnyt paksumman kirjan Jyväskylässä, jossa on Kalle Päätalon Iijokisarja nidottuna yhteen.
Seppänen kertoo saaneensa valmiiksi Koillismaan hautakivien kuvaamisen sukututkimusaineistoksi, tuon projektin tiimoilta hän hän kiersi vielä viime kesän Kuusamossa ja Taivalkoskella. Tänä kesänä kalastaminen on etusijalla, hän kertoo.
Kirjallisen uran kimmokkeen ja sytyn sukututkimukseen Seppänen kertoo saaneensa kahdesta lähteestä. Ensiksikin siitä, että Suomussalmella kukaan ei suostunut isänsä menettäneen pojan sukulaiseksi ja toiseksi siitä, että hän havaitsi Ilmari Kiannon solvanneen rumasti Ryysyrannan Jooseppi -kirjassaan hänen isovanhempiaan.
– Minulle, huutolaispojalle, ei löytynyt sukulaisia. Olin huutolainen aikuisikään. Luin kerran naapurini Kiannon kirjaa, jossa hän selvin sanoin kirjoitti pahasti isovanhemmistani, jotka eivät osanneet lukea. Ajattelin, että osaan minäkin tuollaista kirjoittaa.
Kuusamon Seppänen valitsi kirjan lahjoituskohteeksi, koska paljon hänen sukulaisiaan elää Koillismaalla ja siitä syystä, että täällä hän kertoo sukututkimukseensa suhtaudutun poikkeuksellisen suopeasti.
– Solifer Tomoksella ajelin matkustajakoti Huotariin jo nuorena sitten. Täällä voi mennä apteekkiin tekemään sukuselvitystä, olen yllättynyt kuinka avoimesti ihmiset täällä suhtautuvat tähän hyvään harrastukseen, tähän sukuselvitykseen.
Seppänen kertoo saaneensa ihmisarvon vasta aikuisiällä, Savon maalla, kun oikeat immeiset tunnistivat hänet ihmisenä.
– Ei se huutolaisjärjestelmä päättynyt vielä 30-luvulla vaan sitä elettiin riippuen siitä siitä miten sosiaaliviranomainen toimi. Minäkin jouduin sen kokemaan.
Huutolaisena talosta taloon Seppänen kertoo joutuneensa ankaraan elämään – jopa orjuuteen.
– Minulla ei ollut onnellista lapsuutta enää isän kuoleman jälkeen ollenkaan. Eräänkin kerran vietiin ruokapöydästä pois, ei annettu ruokaakaan.
Kaunokirjallista kunnianhimoa Seppäsellä riittää seuraavaksi elämänkerran kirjoittamiseen.
– Tulevassa elämänkertakirjassa saavat kyytiä ne, jotka eivät ole muistaneet minua itsenäni. En minä tällä tavalla kirjoita, kuten Kianto, jossa joutuu koko suku häpeään.
Toinen projekti on vuonna 1949 syntyneiden yhdistyksen perustaminen Kuusamossa vuoden kuluttua kesällä, kun koko kohortti on 70-vuotiaita. Yhdistyksen keulakuviksi on pyydetty julkisuuden henkilöitä.
– Lasse Viren ja Juha Mieto saavat päättää aikataulun. Nobelisti Bengt Holmström pitäisi vielä tavoittaa mukaan, Seppänen kertoo suunnitelmistaan.
Mieto oli listannut joukkoon kuuluviksi heti kymmenkunta hiihtäjää ja juoksijaa ”Lätsä”-Pekasta lähtien.