Polkua kävellään hiljaa. Perillä kojussa asetetaan heti kamerat ikkunoille ja odotetaan.
Ei aikaakaan kun näyttämölle saapuu ensimmäinen esiintyjä. Tumma karhu astelee suolla hitaasti ja katselee ympärilleen, mutta suuntaa sitten suoraan haaskalle. Kohta se kiinnittää katseensa metsään, josta ilmestyykin pienempi karhu. Suurempi tekee tilaa pienemmälle: karhuille tulija on kuningas, tulijaa väistetään aina.
Kesäillan hiljaa hämärtyessä näemme suolla kuusi eri karhua, kuusitoista kotkaa ja haarahaukan. Keskiyöllä lähdemme kojusta, ja nyt polulla näkyy tuoreita karhun jälkiä. Yhtäkkiä edestä päin kuuluu voimakas, mölähtävä karjahdus. Opas alkaa kilistellä avainnippua kävellessään, jotta emme säikäytä. Äänen päästäjää emme näe.
– Onhan se ainutkertaista, kun saa nähdä karhuja ja kokea tällaista. Karhukojulla ei kahta samanlaista iltaa ole, toteaa Karhukuvaus Kuusamon opas Pekka Toivonen.
Veikko Tynin kuutisen vuotta toiminut karhukojuyritys Kuntivaarassa on pohjoisin Kuusamon neljästä haaskapaikasta. Kolme paikoista on karhun katselu- ja kuvauskojuja, ja neljännellä koulutetaan metsästyskoiria. Kaikki kojuista, niin Karhukuvaus Kuusamo, Karhu-Kuusamo Oy kuin Karhutupakin sijaitsevat rajan tuntumassa.
Entisenä rajavartijana Veikko Tynillä onkin kymmenien vuosien kokemus karhuista. Nyt karhut ovat hänelle kuin kavereita.
– Ei karhua pidä pelätä, ihan hölömöä hommaa. Semmoisethan ne pelkää, jotka ei ole ikinä metsässä käyneet ja tuskin kotipirtistä poistuu. Karhuja on ollut iät ja ajat. Kaikkien pitäisi tutustua karhuihin muutenkin, kuin häkeissä, niin ei mene olettamiseen ja luulopuheisiin, Tyni toteaa.
Tyni vie Kuntivaaraan karhuille keväästä syksyyn joka päivä iltapalaa. Sianruhot hän hakee Kalajoelta ja kalan yleensä Kiimingistä.
– Siinä on omat kulunsa, ei tämä mikään rahapaja ole. Mutta ei tähän tympeykkään koskaan, Tyni sanoo kojussa leveästi hymyillen.
Kesän mittaan suolla nähdään parikymmentä eri karhua, ja parhaana aamuna kotkiakin on suon pinnassa jopa kolmekymmentä. Toukokuussa suolla nähtiin ensimmäistä kertaa neljään vuoteen myös susi.
Ruokkimisesta huolimatta haaskalla käyvät karhut ovat hyvin ihmisarkoja.
– Eivät ne ole kesyyntyneet tai tottuneet ihmisiin. Jos ne saavat kopista hajun, niin ne karkaavat heti. Minut ne tuntee hajulta, mutta jos jotakin poikkeavaa teen, vaikka kahdesti menen käymään, niin ne lähtee. Ajattelevat, että ei se Veikko kahta kertaa käy, kukahan lie tuolta tulee, Tyni kertoo.
Tynin haaskapaikalta lähimpään asutukseen on linnuntietä pitkin viisi kilometriä. Seitsemän kilometrin päässä on lähin maatila, Palosaaren tila, jonka karja on ulkona aitauksessa.
– Tila on toiminut jo kolme sukupolvea, mutta koskaan sieltä ei ole karjaa mennyt pedon suuhun. Ja kun Veikko oli vasta aloittanut, kertoivat poromiehet, että hyvä vasomisvuosi oli ollut. Kiittelivät Veikkoa, että hyvä kun osan karhuista ruokkii, niin eivät vasoja syö, Toivonen kertoo.
– Meiltä ne eivät tule pihoille, koska meillä on niille ruokaa. Karhu, joka tulee ihmisen pihalle roskiksia kaivamaan on todella nälkäinen. Ei se tule, jos on ruokaa metsässä, Tyni toteaa.
Tyni ja Toivonen tuntevat suuren osan karhuista, jotka suolla käyvät. Tutuimpia ovat Vyöti ja Isoäiti, jolla oli viisi vuotta sitten pennut. Niistä pennuista yksi sai tänä keväänä pienet kolmoset, jotka esiintyvät myös Ylen jakamassa Pekka Veteläisen videossakin.
– Samat karhut täällä käy, vaikka uusiakin tulee. Kyllä ne tunnetaan nimeltä. Minä niille monesti sanon, että menkäähän jo nukkumaan, hyvää yötä, Tyni nauraa.
Kuntivaaran karhut tulevat etupäässä Venäjältä. Karhuille pitääkin puhua venäjää, Tyni ja Toivonen sanovat.
– Vaikka kyllä me Veikon kanssa suomeksi niille toivotetaan syksyllä hyvää matkaa, Toivonen hymyilee.
Katso tästä video karhujen puuhastelusta.
KS Fakta