“Ei mikään la­ma-ajan bud­jet­ti” - Kuusamo in­ves­toi ensi vuonna rei­lul­la 20 mil­joo­nal­la

-

Kuusamon ensi vuoden talousarvio lupaa hyvää kunnan työntekijöille ja veronmaksajille. Kiristyneestä taloustilanteesta huolimatta irtisanomisia ja lomautuksia ei ole tulossa eivätkä verot liioin nouse. Kuusamon kuntatalouden sopeuttamistarve ensi vuoteen on 5 miljoonaa euroa, mikä johtuu pääosin erikoissairaanhoidon lisääntyneistä kustannuksista sekä verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä. Kaupunki vastaa viiden miljoonan haasteeseen kehittämällä toimintoja ja tiivistämällä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa.

– Ensi vuoden talousarvio ei kuitenkaan ole mikään lama-ajan budjetti, sillä sopeuttamistarve on kuitenkin vain 4 prosenttia kokonaismenoista, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuomo Hänninen.

Viiden miljoonan vajauksen kimppuun on tämän syksyn aikana käynyt taloustyöryhmä, jota on vetänyt kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Määttä. Sen esitys kaupunginhallitukselle on yksimielinen, mikä on tietenkin Määtän mukaan vaatinut kompromisseja jokaiselta puolueelta.

– Ehdotuksemme ei kuitenkaan sisällä ainoastaan kulukuuria, vaan olemme selvittäneet myös, mistä saataisiin lisätuloja, painottaa Määttä.

Yksi konkreettinen tulon lisäys olisi Maaninkavaaran tuulivoimalahankkeen toteutuminen, mikä on nyt valmisteluvaiheessa.

– Se merkitsisi kaupungille 1 miljoonan vuosittaista verotuloa ja lisäisi sähkön omavaraisuutta 4-kertaisesti nykyisestä, kertoo kaupunginjohtaja Jouko Manninen.

Talousarvioesitys on vahvasti investointipainotteinen. Se tietää myös lainamäärän kasvua, sillä pitkäaikaista lainaa esitetään otettavaksi peräti 20 miljoonaa euroa. Kun edellisiä lainoja vähennetään vajaalla 6 miljoonalla eurolla, niin ensi vuonna kaupungilla on lainaa 2 905 euroa asukasta kohden.

– Tämä on huomattavasti alle Suomen kuntien keskiarvoa, kertoo kaupunginjohtaja Jouko Manninen maanantain budjetti-infossa.

Kuusamon investoinnit ovat ensi vuonna hieman yli 20 miljoonaa. Suurimpana yksittäisenä investointina lähivuosien aikana on Nilonkankaan koulun rakentaminen (14,5 miljoonaa euroa). Siitä ensi vuodelle on budjetoitu puoli miljoonaa euroa ja seuraavalla kahdelle vuodelle kummallekin 7 miljoonaa euroa.

Lue juttu kokonaisuudessaan näköislehdestä tai printistä.

Fakta

Kuusamon talousarvio 2020

Tulovero on 20 %.

Verotuloja tulee Kuntaliiton laskemien mukaan 52,9 miljoonaa euroa.

Verotulot kasvavat 2,4 %.

Menojen sopeuttamistarve 4 %.

Kaupungilla lainaa 2 905 euroa/asukas.

Investointeihin käytetään 20 miljoonaa euroa.

Tavoitteet

Uuden teollisuusalueen kaava valmis.

Puurakenteisen koulun suunnittelu valmis.

Enintään 50 työtöntä nuorta.

Järjestötalon rakentaminen käynnistynyt.

Stadiumin rakentaminen käynnistynyt.