Pääkirjoitus
Ruka Nordicista mediassa ja sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu on kuusamolaisittain ikävää luettavaa. Päällimmäisenä esillä on ollut mäkihypyn ja yhdistetyn mäkikatastrofi. Norjalaislehti VG:n nimettömänä haastattelema keskeinen mäkivaikuttaja sanoi suoraan, että tämä oli viimeinen kerta, kun Kuusamossa yritettiin hypätä maailmancupia.
Lausuntoa siteerasi Suomessa muun muassa Ilta-Sanomat verkkosivuillaan. IS:n nimekkäin urheilutoimittaja Pekka Holopainen kirjoitti kommentin otsikolla ”Ei kannata yllättyä, jos valkoinen sirkus ei enää kaarra Rukalle”. Holopainen kirjoitti: ”Kuusamon ase on ollut ajankohtaan nähden totaalinen lumivarmuus, mutta ikävä kyllä myös tuulivarmuus. Vauhtimäen jäähdytyksen mokaaminen meni jo parodian puolelle.”
Kun miljoonia lukijoita tavoittavat mediat avoimesti spekuloivat Ruka Nordicin lopulla, ollaan vakavassa tilanteessa. Nyt ei saa jäädä lumeen makaamaan, vaan on toimittava nopeasti. Kuusamolaisten on lobattava ankarasti, jos mielimme kisamme säilyttää.
Ensinnäkin on muistutettava, että tuulioloille emme voineet mitään. Vaikka kisat olisivat olleet Norjassa tai Rovaniemellä, niitä tuskin olisi pystytty hyppäämään. Jos kisat olisivat olleet edellisviikonloppuna, ne olisi hypätty loistavissa olosuhteissa. Jossittelu on jossittelua, mutta kuitenkin.
Tärkein asia on uskottavan jatkosuunnitelman laatiminen. Olisiko ylämäen vauhtiladun sulaminen voitu estää paremmalla jäähdytyskoneistolla? Nämä ja monet muut seikat on saatettava kansainvälisten mäkipomojen tietoon.
Ikävintä mäkikisojen peruuntuminen on niille yli 700 talkoolaisille, jotka ahersivat pyyteettä kisojen eteen. Mäkeä kunnostettiin aamuyön tunneilta iltamyöhään. Harmituksen määrä oli tähtitieteellinen, kun kisat jäivät sikseen.
Ilman mäkisirkusta ei ole hiihdon maailmancupiakaan. Tynkäkisojen järjestäminen ei ole vaihtoehto. Matkailun tärkein näyteikkuna on saatava pelastettua. Nyt vaaditaan määrätietoisia toimenpiteitä kisojen kaikilta osapuolilta.