Suurimman vastuun raketeista stressaavien eläinten hyvinvoinnista kantavat raketteja ostavat ja niitä ampuvat ihmiset. Tätä mieltä on Kuusamon, Taivalkosken ja Posion alueella valvontaeläinlääkärinä toimiva Minna Haataja.
Hänen mukaansa on erittäin tärkeää, että rakettien ampumisille määrätyistä ajoista ja paikoista pidetään kiinni.
– Aikataulussa täytyy pysyä, eikä rakettien ampumista voi aloittaa neljän viiden aikaan. Se on juuri sitä aikaa, kun paukkuarkoja koiria pissatetaan, jotta ne jaksavat olla sisällä koko paukuttelun ajan, Haataja huomauttaa.
Luonnollisesti myös eläinten omistajien tulee tehdä oma osansa. Kun koiraa lähdetään pissattamaan, sille on syytä pukea tavallista tukevammat varusteet.
– Pitää olla tuplavarmistus, ettei koira vaan pääse karkuun. Itse suosittelisin valjaita, pantaa ja kahta talutinta. Ja pannassa pitää olla omistajan yhteystiedot, Haataja painottaa.
Rakettien räiskyessä niitä pelkäävät eläimet on pidettävä sisällä sellaisessa tilassa, missä ne eivät pääse loukkaamaan itseään. Toisaalta tilassa olisi hyvä olla jokin paikka, minne eläin voi halutessaan piiloutua.
Omistajan on syytä sulkea ikkunaverhot, laittaa radio tai televisio auki taustahälyä antamaan ja pysytellä eläimen seurana.
– Erittäin pahasti pelkääville on myös mahdollista antaa rauhoittavaa lääkehoitoa, mutta ne vaativat aina eläinlääkärillä käynnin. Sellaisia lääkkeitä ei puhelinreseptillä määrätä.