– Maakuntakentät ovat alueellinen elinvoimatekijä ja osa viennin verisuonistoa. Haluan säilyttää alueellisen lentoasemaverkoston nykyisellään. Suomen vientitulot tulevat koko maasta ja monen yrityksen näkökulmasta maakuntakenttä on elinehto, korostaa elinkeinoministeri Mika Lintilä työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.
– Alueellisten lentokenttien karsintauhan sijaan nyt pitää panostaa kenttien kehittämiseen ja taloudellisuuteen. Esimerkiksi Norjassa lennonohjauspalvelua hoidetaan etänä uuden teknologian avulla. Tämän pitäisi olla mahdollista myös Suomessa.
Lintilä puhui aiheesta Kemissä.
– Tilannetta pitää katsoa koko Suomen kansantalouden edun kannalta, ei yhden yrityksen. Sujuvat kansainväliset matkaketjut ovat yrityksille olennaisia. Elinkeinopoliittisesta näkökulmasta pidän myös tärkeänä, että meillä on suoria kansainvälisiä yhteyksiä joiltakin alueellisilta lentoasemilta keskeisiin lentoliikenteen keskuksiin.
Ministeriön tiedotteen mukaan vuosien jälkeen alueelliset kehitysnäkymät ovat vahvasti positiiviset ja Suomi kiinnostaa matkailijoita. Hyvä saavutettavuus on matkailun yksi keskeinen menestystekijä. Nopeat siirtymät kaupunkien välillä ovat oleellisen tärkeitä, koska esimerkiksi kiireisillä aasialaisilla on vain harvoin useita viikkoja aikaa tutustua Suomen nähtävyyksiin. Suomi kokonaisuutena kiinnostaa yhä laajemmin ja tuo mahdollisuuksia Lapin lisäksi muualle Suomen eri osiin.