Erä­maa-Kuu­sa­mon pilk­ki­vii­kol­la osan­ot­ta­ja­en­nä­tys

Kuusamossa oli pilkkijöitä runsaasti liikkeellä.
Kuusamossa oli pilkkijöitä runsaasti liikkeellä.
Kuva: Mikko Halvari

Erämaa-Kuusamon pilkkiviikolla tehtiin jälleen osanottajaennätys. Jokaista kisaa kohti myytiin keskimäärin 310 lippua. Viime vuonna päästiin 278:n lippuun, kilpailunjohtaja Rauno Veteläinen sanoo.

– Koko pilkkiviikolle myytiin yhteensä 3 100 lippua ja kun SM-pilkki otetaan vielä mukaan, niin lippuja myytiin runsaat 4 000. Kasvava osanottajamäärä on oikeastaan harvinaista, sillä muualla osanottajamäärät päinvastoin pienenevät. Kalojen tappaminen ei ainakaan pilkkiviikolla vaikuttanut kilpailijamäärään.

Veteläisen mukaan kala oli aika nihkeällä syönnillä koko viikon ajan. Mutta säät sen sijaan suosivat ja kulku jäillä oli varsinkin loppuviikosta hyvä. Myös sivuteillä pääsi hyvin liikkumaan autoilla, eivätkä tiet menneet puhki.

– Pilkkiviikkojen järjestelyt onnistuivat hyvin ja kiitos siitä kuuluu yli parillesadalle talkoolaisille. Myös yritykset ovat ottaneet viikon hyvin vastaan. Noin 90 prosenttia osallistujista on muualta kuin Kuusamosta ja he tuovat viikon aikana melkoisen piristysruiskeen eri palvelusektoreille.

Ensi vuonna on pilkkiviikolla juhlavuosi, sillä tapahtuma järjestetään silloin kahdennenkymmenennen kerran. Kisat ovat kasvaneet koko ajan, sillä ensimmäisellä pilkkiviikolla oli noin 70 osallistujaa, Veteläinen kertoo.

– Haemme koko ajan uusia kilpailupaikkoja ja jotakin mukavaa keksitään myös pilkkijöille juhlavuoden kunniaksi.

Vuoden 2019 Erämaa-Kuusamon pilkkiviikko alkaa 7. päivänä huhtikuuta.