Pudasjärven Yrittäjät palkitsivat Vuoden 2018 merkkihenkilönä Pudasjärven markkinoilla viikonloppuna pudasjärveläisen ohjelmistosuunnittelija Antti Kokon ja sovellussuunnittelija Sanna Kokon. Pariskunta on koko Suomen tuntemia julkkiksia Yle TV1:n Eränkävijät -sarjasta, joka on pyörinyt tv:ssä vuodesta 2016. Eränkävijät -sarja on äänestetty ja palkittu Kultainen Venla-gaalassa Vuoden TV-sarjaksi tammikuussa 2018. Sarja on myyty yli 30 maahan. Meneillään on kolmannen kauden kuvaukset, jotka näkyvät tv:ssä tulevaisuudessa. TV-ohjelmia on kuvattu runsaasti Pudasjärven maisemissa, joten sitä kautta paikkakunta on tullut tunnetuksi kautta Suomen ja ulkomaita myöten hyvänä luontopaikkakuntana. Palautteiden mukaan suomalaiset arvostavat eräasioita.
Kokot ylläpitävät eräharrastuksen päiväkirjana Suoherra -nettisivustoa. Suoherra on Pudasjärvellä asuva myyttinen hahmo, joka on saanut alkunsa Kalmah-bändin tarinoista ja lauluista.
Metsästys on Kokoille ei vaan harrastus, vaan siitä on tullut heille elämäntapa, joka paluumuutatti heidät takaisin tekopitäjään Pudasjärvelle, jossa riittää selkosia kuljettavaksi. Jo kotipihasta pääsee metsälle.
Kuvauksien aikana he kouluttavat samalla koiria. Saksanseisoja Navajo on heidän ensimmäinen taitava metsästyskoira, sitten Okariina. Nykyisin on koulutettavana muun muassas kaksivuotias Sukka ja puolitoistavuotias Hopi.
Suoherra Kennel on Kokkojen yritys, jossa on pienimuotoista Kennel-toimintaa.
Antti Kokko on harrastanut metsästystä 12-vuotiaasta, jolloin hän sai metsästyskortin. Aluksi hän metsästi vanhempien veljiensä kanssa. Reissuilla jahdattiin vesilintua ja maalintua. Ensimmäinen saalislintu oli telkkä Pudasjärven Heinäjärveltä. Ensimmäisen hanhi tuli saaliiksi vuonna 1994. Myöhemmin hanhet alkoivat kiinnostaa enemmänkin. Syyskuinen tumma päivä, rimpisuo, suon äänet ja hiljaisuus. Siinä sitä on Antilla sielun maisemaa kerrakseen.
Tällä hetkellä kanakoirametsästys on se juttu, jota harrastavat kumpikin, Sanna jopa enemmän kuin Antti. Navajosta on tullutkin Sannan koira.
Antti Kokko soittaa kitaraa yhdessä veljensä Pekka Kokon kanssa perustamassaan melodista death metalia soittavassa Kalmah -yhtyeessä, jolla on yli 100 000 fania Facebookissa, kaukaisimmat Kanadassa saakka. Bändin huhtikuussa julkaistu Palo -albumi sijoittui Suomen virallisella listalla kolmanneksi. Tulevana syksynä/alkutalvesta Kalmahin löytää keikoilta muun muassa Englannista ja Japanista.
Antti harrasti nuorempana myös kilpaurheilua hiihdon, yleisurheilun ja jalkapallon parissa ja seuraa edelleen urheilua päivittäin.
Sanna Kokko on myös kotoisin Pudasjärveltä ja palannut siis takaisin kotikylille. Metsästystä hän on harrastanut vuodesta 2009, jolloin saksanseisojauros Navajo vei hänet metsään. Sen jälkeen vapaa-ajat on vietetty koiran kanssa riistan perässä samoillen. Intohimoinen suhtautuminen sekä koiriin että metsästykseen tuottaa myös tulosta koirien koulutuksessa.
Koirien kanssa Sanna on puuhastellut pikkulikasta lähtien. Ensin hän lenkitti naapurin koiria. Oman koiran Sanna sai kymmenen vuoden iässä siskonsa kanssa. Parhaimmillaan pienehköllä tontilla omakotitaloalueella Pudiksella ulvoi kymmenkunta rekikoiraa. Kisainnostuksen myötä siperianhuskyt vaihtuivat pikkuhiljaa vauhdikkaampiin alaskanhuskyihin ja seisoja-sekoituksiin. Koiraharrastukseen kuului myös yli 10 vuoden ajan aktiivista kilpailemista koirien greyhound racingissä.
Tällä hetkellä Kokkojen perheessä on kolme lyhytkarvaista saksanseisojaa.