Pääkirjoitus
Koulun historian tunnilta mieleen on jäänyt Seppo Ervastin kertomus lääkärioloista ennen nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa. Hänen isänsä Ali Ervasti toimi kunnanlääkärinä 1950-luvulle saakka. Muita lääkäreitä kunnassa ei ollut ja sama mies työskenteli useaan otteeseen myös Taivalkosken ja Posion lääkärin sijaisena.
Yksi mies hoiti yksin suurin piirtein saman kokoisen väestön kuin nyt asuu Kuusamossa. Lääkäritilanne parani 70-luvun alkuun mennessä siten, että 20 000 asukkaan vaivat hoidettiin 3-4 lääkärin voimin.
Nykyisin lääkärinvirkoja on noin 20.
Terveyskeskuksen lääkäripäivystyksestä saa aika ajoin kuulla kriittisiä kommentteja, vaikka odotusajat päivystyksessä ovat Kuusamossa pääosin alle kahden tunnin (KS 10.6.). Tilanne on paljon heikompi OYS:ssa, jossa jonotusajat saattavat olla 7-8 tuntia. Kansan suussa Oulun seudun yhteispäivystys on hirtehisesti nimetty ”Raatteentieksi”.
Odottavan aika on pitkä. Vielä pidempi se oli Ervastin aikaan, jolloin ihmiset tulivat lääkäriin tiettömien taipaleiden takaa. Lääkärin työtaakka oli nykysilmin katsottuna kohtuuton. Hän otti potilaita vastaan niin kauan kuin heitä riitti tai hän jaksoi. Lääkärin vetäytyessä lepäämään ihmiset jäivät odottamaan seuraavaan päivään.
Hyvinvointiyhteiskunnan historia on näillä seuduin lopultakin lyhyt, ei edes sukupolven mittainen. Tyytyväisyys ei välttämättä ole lisääntynyt yhtä jalkaa palvelujen paranemisen kanssa. Lääketiede pystyy ihmeisiin entisaikaan verrattuna ja lääkäreiden määrä on lisääntynyt valtavasti. Täydellinen ei järjestelmä ole, mikä on hyväksyttävä, sillä yhteiskunnan resurssit eivät ole rajattomat.
Tulossa oleva sote-uudistus herätti kysymyksen pienten terveyskeskusten jatkosta. Kuusamossa päivystys säilyy vähintään vuoteen 2017, mutta todennäköisesti sen jälkeenkin. Lääkäri Ervastin aikaan ei ole paluuta, mistä saamme olla tyytyväisiä.