Pääkirjoitus
Maailman myllerryksessä yhä useampi kiinnostuu juuristaan. Mistä minä olen tullut?
Sukututkimus on keino päästä menneiden esi-isien ja -äitien jäljille. Vaikka sukututkimus on töisevää, on innostus sitä kohtaan lisääntynyt. Menneisiin vuosiin verrattuna tekniikka antaa apujaan. Sukututkijoille tärkeää materiaalia, kuten kirkonkirjoja, löytyy netistä. Pelkästään kirjallisiin lähteisiin ei tarvitse nojata, sillä apua löytyy esimerkiksi geenitutkimuksesta.
Tietotekniikka helpottaa aineistojen hallintaa. Sosiaalisen median keskusteluryhmistä saa apua muilta aiheeseen hurahtaneilta. Tutkimusten kirjoiksi saattaminen on helpompaa kuin koskaan.
Tekniikan kehittymisestä huolimatta sukututkijan tärkein ominaisuus on edelleen hyvät istumalihakset ja kärsivällinen luonne. Vaikka Suomessa väestötiedot ovat maailman mittakaavassa poikkeuksellisen hyvin tallessa, on tutkimuksessa käytettävä aineisto hyvin sirpaleista.
Sukunsa tarinaa joutuu etsimään muun muassa kirkonkirjoista, perunkirjoista, maankäytön asiakirjoista ja oikeuden pöytäkirjoista.
Useimmat viranomaisten tuottamat asiakirjat ovat hyvin toteavia luonteeltaan. Ihmisen elämä typistyy synnyin ja kuolinvuoteen sekä perunkirjan tavaraluetteloon. Sukututkimuksen kannalta on onnekasta, jos tutkittava on joutunut tekemiseen oikeuden kanssa. Näistä oikeuden asiakirjoista voi löytää hivenen vastauksia siihen, millaisia asioita ihminen joutui elämänsä aikana kohtaamaan.
Ihmisten arjen historia, mikrohistoria, on hyvän sukututkimuksen ytimessä. Kirjeitä ja muuta aineistoa, jolla pääsisi tutkittavan sielunelämään, on säilynyt Koillismaalla vähän. Kirjoittamisen historia on seudulla nuori, vain muutaman sukupolven mittainen. Sitä arvokkaampia ovat esimerkiksi 1800-1900 -luvun Amerikan siirtolaisilta tulleet kirjeet.
Tuleville sukututkijoille voi halutessaan tehdä palveluksen tallettamalla sukunsa tarinoita kirjalliseen muotoon.