Evo-aree­na on nyt uuden jää­hal­lin nimi – Va­lais­tu kyltti ruu­va­taan si­sään­käyn­nin ylle

Sami Moilanen Evolta ja Marko Säkkinen sekä Raimo Lohilahti Pallo-karhuista kohottavat Evon vesijohtovettä, Kuusamon kirkasta, Evo-areenan uuden nimen kunniaksi.
Sami Moilanen Evolta ja Marko Säkkinen sekä Raimo Lohilahti Pallo-karhuista kohottavat Evon vesijohtovettä, Kuusamon kirkasta, Evo-areenan uuden nimen kunniaksi.
Kuva: Jani Väisänen

Kuusamon jäähallista tulee Evo-areena. Nimi asettui pitkään jatkuneiden yhteistyöneuvotteluiden jälkeen.

Seuran puolelta neuvotteluja vetänyt Raimo Lohilahti kertoo, että nimi on jo pitkän hauduttelun jälkeen asettunut hyvin ainakin omaan suuhun.

– Tässä on kerennyt jo satoja kertoja miettiä tuota hallia Evo-areenana, sanoo nimeen tyytyväinen Lohilahti.

Seuran puheenjohtaja Marko Säkkinen sanoo, että paikallista Evoa imagoltaan parempaa yhteistyökumppania ei oikeastaan voi helposti löytää.

– Esimerkiksi Evon brändi, puhdas vesi on mieluinen meille, varsinkin kun nykyisin puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta, energian säästöstä ja sellaisista asioista, kertoo Säkkinen.

Kuusamossa jääkiekon perässä liikkuu kolmisensataa lisensoitua pelaajaa. Joukkueita on edustusjoukkueen lisäksi kymmenen ja luistelu- kiekkokoulu päälle.

Evon toimitusjohtaja Mika Mankinen kertoo, että erityisesti nuorten liikunnan tukeminen on mainio paikka olla mukana.

– Tiedustelu tuli, että olisiko Evo halukas ostamaan mainosta lätkähallista. Syntyi idea Evo-areenasta ja päätettiin, että tuetaan tällä tavalla jääliikuntaa ja pallo-karhuja.

Mankinen kertoo, että yhteistyösopimus tehtiin Evon hallituksen linjauksen mukaan. Oulussa Kärppien hallin nimi on samaan tapaan Energia-areena, Oulun Energian mukaan.

– Evo antaa kahdeksan tuhannen euron tuen jääurheilulle vuosittain, kertoo Mankinen.

Nimen lisäksi hallin sisään tulee kaksi mainoskangasta.

Torstaina ripustetaan pääsisäänkäynnin ylle Evo-areenan valaistu kyltti.

Yhteistoimintasopimus on solmittu kolmeksi vuodeksi ja mahdolliset optiot päälle.

Pallo-karhuissa ollaan tyytyväisiä Mestis-tason katsojamääriin. Tähtäin on juniorien saattamisessa lajin pariin.

Lohilahti kertoo, että Urheilu-akatemia, josta aluksi käytettiin nimeä Jääkiekko-akatemia, jatkaa toimintaansa.

B-junioreissa Lohilahden silmissä paljon kykyjä edustuksen.

– Viime talvena viisi häkkipäätä, (ristikkokypärää käyttäneet nuoret), toivat edustukseen kovasti virtaa.

Seuran toimesta alkavat myös päiväkotien tutustumiskäynnit hallille. Tutustumista vetää Jenna Ronkainen.'Easy hockey', eli helpon kiekon vuorot, on tarkoitettu tytöille ja pojille, jotka eivät ole jääkiekon seuratoiminnassa vielä mukana.

fakta
"Viime talvena viisi häkkipäätä toivat kovasti virtaa.

Junnukiekon tutustumisjäät Kuusamossa

Vuonna 2011 tai myöhemmin syntyneille tutustumista jääkiekon tarjotaan koko syksyn ajan keskiviikkoisin kello 17.45-18.45 ja lauantaisin kello 10.00-11.30

2010 syntyneiden tutustumispäivä on torstaina 5. syyskuuta kello 17.15-18.15

2009 syntyneiden ma 9.9. 18.40-19.35

2008 syntyneiden to 5.9. 18.30-19.30

2007 syntyneiden to 5.9. 18.30-19.30

2006 syntyneiden ma 9.9. 18.40.19.35

2004 - 2005 syntyneiden sunnuntaina 8. syyskuuta kello 15.00-16.00