Geo­lo­git mah­ta­vat olla kovia karkin syöjiä

-
Kuva: Mikko Halvari

Kun on puhuttu alkuperäisluonnon säilyttämisestä ja  sen tärkeydestä mm. matkailulle, olen kuullut kovin monta kertaa väitteen, etteivät repputuristit tänne rahaa jätä. Vaikkapa Oulangan kansallispuiston vuotuisen kuusinumeroisen kävijäjoukon katsotaan kai elävän pyhällä hengellä, kun selviävät reissustaan ostamatta ruokaa.

Poronhoito ei sen vastustajien mielestä tuota mitään, joten sen voisi heidän mielestään lopettaa. Kun minulta syksyllä 2017 kysyttiin, olenko ollut viime aikoina töissä ja sanoin marjahommia tehneeni, sain kuulla, että marjastus ei ole työtä vaan harrastus.

No, miksei samalla sitäkin, mutta kun tienestiäkin oli tullut hyvänä hillavuonna nettosumma, jonka eteen kaikki lisät menettäneenä eläkeläisopettajana saisin heilutella karttakeppiä kolmatta kuukautta, niin kai se työtäkin on.

Nykyisessä teknoyhteiskunnassa vähätellään luonnon hyödyntämistä perinteisin keinoin niin ettei se kovin paljon muutu ja tosi jätkän kuuluu istua satojen pollevoimien härvelin puikoissa painamassa tyyliin pois alta risut ja männynkävyt. Tämä tuli mieleeni, kun luin KS:n 20.1. pääkirjoitusta.

Posion katsotaan olevan pelastumassa, koska kaivosyhtiö, jolla ei ole kaivoksia varastoi sinne poranteriä ja tuo kuntaan viisi geologia ja myöhemmin ehkä vähän muutakin väkeä. Elinkeinoelämän katsotaan vilkastuvan, koska työntekijät tankkaavat autonsa Posiolla, piipahtavat ostoksilla marketissa ja käyvät ostamassa makeisia kioskilta.

Täytyy olla mahtava kulutus näillä sektoreilla, jos korkeintaan kaksinumeroinen luku ukkoa jos akkaakin tuo pätäkkää enemmän kuin vaikkapa pelkästään Riisitunturin kansallispuiston kymmenet tuhannet vierailijat.

Jos Mika Määttä ja Seppo Ervasti ovat (toivottavasti) oikeassa siinä, ettei mitään kaivosta ole tulossakaan, kioskinkävijöiden lukumäärä voi jäädä yksinumeroiseksi.

”Täytyy olla mahtava kulutus näillä sektoreilla, jos korkeintaan kaksinumeroinen luku ukkoa jos akkaakin tuo pätäkkää enemmän kuin vaikkapa pelkästään Riisitunturin kansallispuiston kymmenet tuhannet vierailijat. Jos Mika Määttä ja Seppo Ervasti ovat (toivottavasti) oikeassa siinä, ettei mitään kaivosta ole tulossakaan, kioskinkävijöiden lukumäärä voi jäädä yksinumeroiseksi.”

On aika paljon elinkeinopareja, joissa toisen nousu voi johtaa toisen romahdukseen. Kaivostyö ja tehometsätalous uhkaavat luontomatkailua, poronhoidon ja haaskakuvauksen välillä on vaikeasti  ratkaistava ristiriita eivätkä kalankasvatuksen rehevöittämät happikatovedet ole parhaita mahdollisia ammattilastukselle.

Oma lukunsa ovat myös yrittäjät, jotka ensisijiaisesti tavoittelevat yhteiskunnan antamia tukiporkkanoita ja yhtäällä niitä rohmuttuaan loikkaavat muualle. Tällaisiakin lienee ollut jokunen niissä varsin monissa firmoissa, joita Kuusamo kuntapolitiikassa mukanaoloaikanani on avustanut.

Kaupungin tai muun kunnan mahdollisuudet vaikuttaa liike-elämään ovat usein pienemmät kuin kuvitellaan. Liikemaailma kulkee laskelmiinsa nojaten omia polkujaan, eikä kukaan järkevä todelliseen tuotantoon pyrkivä yrittäjä perusta liikettään huonoon paikkaan sen takia, että saa porkkanoita.