Koillissanomat videoi nyt suorana vanhojen tanssit, mutta syntyikö videolla pari, kuten 20 vuotta sitten?
Valokuva 20 vuoden takaa näyttää ensi silmäyksellä tyypilliseltä vanhojentanssikuvalta.
Kuvassa on kaunis nuoripari. Neito viininpunaisessa samettimekossaan viimeisen päälle upeaksi laitettuna ja tummahiuksinen nuorukainen lainafrakki päällä.
Nuorten silmissä ripaus ujoutta, mutta samalla iloa tärkeänä päivänä.
Tämä kuva on kuitenkin jotakin suurempaa.
Perjantai 13. helmikuuta 1998 oli alku tuolloin 17-vuotiaiden Ruut Hyytisen ja Risto-Matti Heikkilän rakkaustarinalle. Oli vanhojentanssipäivä ja paikkana Kuusamo.
– Päivästä en paljon muista. Tanssit taisivat mennä hyvin, mutta iltaa kohti mentäessä oli pikkasen erilaisia perhosia vatsassa. Kuvankaunis daamini oli nimittäin tulossa samaan paikkaan jatkoille ja sekös vasta jännitti, Risto-Matti hymyilee.
Mutta ei mennä vielä iltaan.
Ruut Sänkikankaalta ja Risto-Matti Heikkilänkylältä päätyivät lukiossa samalle samalle luokalle -96A. Nopeasti koulun alettua Risto-Matin huomion vei kaunis Ruut pitkine vaaleine hiuksineen.
– Ei sille mitään voinut, vaan silmät tahtoivat nauliutua Ruutiin aika usein. Siitä olen jälkeenpäin saanut kuulla muutaman kerran.
Ihastus oli alkuun yksipuolista ja Risto-Matti keräsikin rohkeutta lähestyä tyttöä. Lukion ykkösvuoden keväällä siihen tuli tilaisuus, kun nuoret sattuivat samalle matematiikan kurssille vierekkäisiin pulpetteihin.
– Siinä oli luontevaa aloittaa keskustelua ja pääsin tutustumaan tyttöön vähän enemmän. Alkuun se oli ulkonäkö, johon olin ihastunut, mutta paremmin tutustuessa huomasin Ruutin muutenkin upeaksi. Hymy ja iloisuus, tunnollinen koulussa ja hyväluonteinen tyttö. Täydellinen pakkaus.
Jutteluista rohkaistuneena poika kysyi tyttöä vanhojentanssiparikseen. Ruut suostui.
– Kukaan muu ei ollut ehtinyt pyytää parikseen ja suostuin. Mistään ihastuksesta ei minun puolelta ollut siinä vaiheessa kyse. Risto-Matin tunteet sen sijaan olivat tulleet minullekin selviksi. Kyllä sen katseista ja puheista ymmärsi, Ruut hymyilee.
Ja rakkauskirjeestä. Se oli ensimmäinen ja viimeinen, jonka Risto-Matti kirjoitti.
– Olihan se aika noloa – se kirje kaikkinensa ja vielä väärällä osoitteella lähetetty. En tiennyt Ruutin osoitetta, mutta hyvin se löysi oikeaan taloon pelkällä nimellä – Ruut Hyytinen, Sänkikangas.
Kakkosvuoden syksy toi mukanaan vanhojentassiharjoitukset. Cicapoa, wieninvalssia ja poloneesia treenattiin antaumuksella.
– Ne olivat viikon parhaimmat tunnit, joita odotin. Sai olla Ruutin kanssa.
Hiljalleen alkoi Ruutinkin sydän lämmetä.
Tanssiaispäivä oli kipakka pakkaspäivä.
– Tyttökavereiden kanssa laittauduttiin. Käytiin kosmetologilla meikissä, kampaajalla ja valokuvassa Kinnusen kuvaamossa, Ruut kertoo.
Tanssit sujuivat hyvin, päivällä liikuntahallilla ja illalla Hotkussa.
Hotellille oli kutsuttu myös vanhemmat ja siellä vielä syötiinkin. Ruut ja Risto-Matti tapasivat tietämättään myös tulevat appivanhempansa.
Perhoset pyörivät Risto-Matin vatsassa. Kaveriporukassa oltiin sovittu illalle yhteisestä jatkopaikasta.
– Jännitti, että tuleeko tilaisuutta ja tapahtuuko illan mittaan mitään Ruutin kanssa. Paljon ei kokemusta näistä jutuista ollut.
Jossakin vaiheessa iltaa tilaisuus kahdenkeskiseen hetkeen koitti.
– Muut kaverit lähti käymään kaupungilla vai oliko se Tetralla ja me Ruutin kanssa jäätiin kaverin kämpille. Istuttiin siinä sohvalla käsikädessä vieretysten.
Ihan kaikkea ei toki voi kertoa, mutta tuona iltana Ruutista ja Risto-Matista tuli pari.
– Mistä lie senkin repliikin keksin, mutta taisin sanoa Ruutille, että haittaako jos sun huulipuna vähän leviää. Sain luvan suudella ja siitä se meidän historia pariskuntana alkoi.
Illan päätteeksi Risto-Matti vei kaverinsa kanssa Ruutin kotiin.
– Ei tullut sinä yönä uni silmään. Mietin vain, että voiko tämä onni olla totta.
Seuraavana päivänä Risto-Matti soitti yhden elämänsä jännittävimmistä puheluista.
– Soitin Ruutille, että mikä on fiilis. Pelotti, että jos Ruut onkin tullut toisiin aatoksiin, eikä haluakaan olla mun kanssa.
Puhelu päättyi onnellisesti. Pariskuntana pysyttiin ja yhtä ollaan pidetty nyt 20 vuotta.
– Vähän enemmän kuin pelkät vanhojentanssit.
Yhteinen taival on pitänyt sisällään onnea ja paljon iloa, ylä- ja alamäkiä, niin kuin joka suhteeseen kuuluu.
– Lukion jälkeen oli armeija ja sitten muutettiin molemmat Rovaniemelle opiskelemaan. Ruut luokanopettajaksi ja minä oikeustieteitä.
Eri osoitteissa asuttiin papin aameneen asti. Naimisiin pariskunta meni kesällä 2001 ja sukunimestä Heikkilä tuli yhteinen.
Niin Ruut kuin Risto-Mattikin kertovat, että heti alusta alkaen seurustelu otettiin vakavasti. Sielunkumppanin löydyttyä haaveena oli yhteinen tulevaisuus ja perheen perustaminen.
Opiskelujen jälkeen töitä löytyi Kuusamosta, jonne pari palasi mielellään takaisin. Ruut työskentelee luokanopettajana Nissinvaarassa ja Risto-Matti luotsaa kuljetusalan yritystä yhdessä isänsä kanssa.
Raatesalmelle rakennetun omakotitalon rappusissa tömistelee nykyisin useammat kuin kahden jalat. Siitä pitävät Eeli 10, Eevert 8, Veela 6 ja Leevi 2 vuotta huolen.
– Lapsiperheen arki on hektistä. On työt ja harrastukset, eikä kahdenkeskiseen aikaan ole kauheasti mahdollisuuksia. Yhteen hiileen puhaltaminen ja toisen kunnioittaminen ovat meidän suhteen kivijalkoja. Keskinäinen kiintymys ja luottamus siihen, ettei toinen heitä, Ruut kertoo.
– 20 vuoden aikana rakkaus on syventynyt tosi paljon ja se on tullut monitasoisemmaksi. Toista oppii arvostamaan ja kunnioittamaan koko ajan enemmän.
Yhteisiä kahdenkeskisiä hetkiä löytyy, kun lapset on saatu nukkumaan.
– Pyrkimyksenä on, että kerran viikossa tehdään hyvää salaattia, syödään kahden ja jutellaan. Pikkujutut ja huomionosoitukset ovat tärkeitä.
Yhteisenä harrastuksena pariskunnalla on musiikki. Ruut laulaa ja Risto-Matti soittaa kitaraa. Orkesterin basisti löytyi naapuritalosta.
– Esiinnytään juhlaorkesterina ja lauletaan tunnelmallisia lauluja, Risto-Matti kertoo.
– Musiikki yhdistää meitä entisestään. Keikat on meille pieniä kahdenkeskisiä minilomia lapsiperhearjen lomassa, Ruut toteaa.
20 vuoden takaiset kuvat nostavat muistoja pintaan. Korvissa melkein kuulee vanhojentassien sävelet. Poloneesin askeleetkin palautuisivat mieleen helposti, pariskunta uskoo.
Kaksi vuosikymmentä on kulunut nopeasti. Menevätköhän seuraavatkin yhtä nopeasti?
– Mitään erityisiä haaveita meillä ei ole tulevaisuuden suhteen. Kaikki on näin juuri hyvin. Rakkaus, kunnioitus, lasten kasvaminen, terveys. Isoja asioita. Siinä on jo koko elämä.