Pääkirjoitus
Huskyvaljakot juoksivat keskellä synkkää korpea. Kyydissä oli joukko turisteja, jotka eivät kuitenkaan vaikuttaneet erityisen tyytyväiseltä. Opas välitti retkenjohtajalle viestiä, että saksalaisturistit haluaisivat nähdä jotain muuta kuin sysimetsää. Retkenjohtaja keksi pyöräyttää hakkuuaukean reunaan, ja kas: ilmeet kirkastuivat. Turistit jäivät avaraan maisemaan ihailemaan taivaanrannasta kohoavia koillismaalaisia tuntureja.
Tarinan kertoi Saijan Lomakartanon yrittäjä Asko Karppinen yhtiön 25-vuotisjuhlissa Taivalkosken Jokijärvellä. Karppisen viesti oli, että matkailu ja metsätalous voivat, paitsi elää rinnakkain, myös toimia samoilla aluilla. Asko ja Helena Karppisen yritys ei sijaitse suojelualueella tai sen liepeillä, vaan talousmetsän keskellä. Metsähallitus on tehnyt hakkuita alueella säännöllisesti, eivätkä ne ole koituneet matkailuyrityksen surmaksi. Viime vuonna Saijan Lomakartano ylsi yli miljoonan liikevaihtoon, josta 85 prosenttia kertyi ulkomaan matkailijoista. Kunnioitettava suoritus ”keskellä ei mitään”.
Kansallispuistoja ja muita suojelualueita pitää tietysti olla luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Nämä alueet toimivat samalla matkailun vetovoimatekijöinä.
Talousmetsä on matkailijoiden silmissä yhtä lailla metsää kuin ikimetsäkin. Matkailuyrittäjät voivat halutessaan toimia suomalaisen metsätalouden puolesta puhujana, kuten Karppiset tekevät.
He kertovat saksalaisturisteille ja muille ulkomaalaisille, kuinka tärkeä tulonlähde metsä on alueen ihmisille. He pääsevät myös kertomaan, että Suomessa metsää ei tuhota, vaan se uudistetaan: kymmenen vuoden päästä aukealla nousee terhakka taimikko.
Matkailijat kaikkialla maailmassa ovat kiinnostuneet aidosta, paikallisesta elämäntavasta. Metsien hyödyntäminen kuluu koillismaalaiseen elämäntapaan, eikä sitä tarvitse matkailijoilta piilottaa.
Jos suojelualueelta, esimerkiksi Valtavaaran päältä, siintää hakkuuaukea – tai tulevaisuudessa tuulimyllyjä – ei maisemassa ole mitään hävettävää. Näkyvissä ovat elävän elämän merkit.