Pääkirjoitus
Koillisen kuntien kannanotot kunta- ja sote-uudistukseen eivät yllätä. Tilanne on kehkeytynyt kuurupiiloksi: kun hallitus on ymmärtävinään pohjoisen kuntien erityispiirteitä, pohjoisen kunnat ovat vastaavinaan hallituksen tiedusteluihin.
Viimeksi Salla päätti hakea poikkeuslupaa, ettei sen tarvitsisi tehdä kuntaliitosselvitystä mihinkään suuntaan. Jos selvitys kumminkin on pakko tehdä, niin Kuusamo nähdään mielenkiintoisimpana vaihtoehtona.
Taivalkoskella ihmetellään, mihin perustuu sote-palvelujen järjestämiseksi asetettu 20 000 asukkaan raja. Näillä korkeuksilla pitkät etäisyydet ovat määräävin tekijä, eivät keinotekoisesti asetetut rajat asukaslukuihin.
Koillismaan kuntien tilanne ei eroa muusta Suomesta siinä mielessä, että kunnat tuntuvat jääneen katsomaan, miten hallituksen kuntaremontille ja sote-uudistukselle lopulta käy. Jopa humoristiselta vaikuttavan tilanteen tekee vaikeaksi se, että Suomen kuntien talous on vauhdilla ajautumassa kriisiin.
Koillismaan kunnissa ei onneksi olla siinä pisteessä, että väläyteltäisiin kuntien henkilöstön lomautuksia tai jopa irtisanomisia. Kunnissa on laskettu, että henkilöstömäärän sopeuttaminen voidaan tehdä eläköitymisen kautta.
Henkilöstön vähentäminen eläköitymisen kautta on paperilla helppo juttu, mutta käytännössä kovin tuskainen tie. Käsipareille on kysyntää hoiva- ja hoitoalalla entistä enemmän väestön ikääntyessä. Paljon parjatun hallinnon osuus Koillismaan kuntien kuluista ja henkilöstömäärästä on lopulta kovin pieni.
Kun keskustellaan rajoista, piireistä, liitoksista ja asukasluvuista, niin unohtuu tärkein. Keskustelun painopisteen pitäisi olla suomalaisen hyvinvoinnin säilyttämisessä. Mihin kansakunta on menossa ja mihin sillä on varaa?
Hyvinvointiyhteiskunnan purkautuminen voidaan estää vain, jos korjaavat liikkeet tehdään ajoissa.