Suomen hiihtoliitto on ollut julkisen keskustelun alla viimeisten vuosien ajan tuon tuostakin. Likapyykin pesu alkoi Lahden MM-kisoista ja sitä on jatkunut siitä asti, milloin kiivaampana, milloin hieman tasaisempana.
Runsas viikko sitten paljastui, että hiihtoliitto on talousvaikeuksissaan joutunut lainaamaan rahaa urheilijarahastosta. Rahat on toki maksettu urheilijoille kuten kuuluukin – tosin monessa tapauksessa jälkikäteen. Vaikka sinänsä mitään rikollista ei liene tehty, on moraalisesti arveluttavaa lainata rahaa kassasta asianomaisten sitä tietämättä.
Viime viikolla selvisi myös, että muutamat entiset hiihtoliiton johdossa aikanaan olleet sekä yksi entinen hiihtäjä joutuvat käräjille liittyen vanhaan STT:n doping-uutisointiin. Tässä oikeudenkäynnissä ei tutkita sitä, onko Suomessa hiihtourheilussa käytetty dopingia, vaan sitä, puhuivatko kyseiset henkilöt tuolloin poliisikuulusteluissa totta.
Kun näihin tapauksiin lisää vielä hiihtoliiton hajaantumisen eri lajiliittoihin runsas vuosi sitten, ei voi ainakaan sanoa, että hiihtoliiton ympäriltä puuttuisi puhetta ja tapahtumia. Suomessa ja miksei myös hiihtoa seuraavissa muissa maissa tilanne koetaan hieman kummalliseksi.
Rahanlainausjupakka ja STT-uutisoinnin käräjät on saatava käsiteltyä mitä pikimmin. Se on kaikkien etu, niin urheilijoiden, hiihtoliiton edustajien kuin hiihtourheilun ystävienkin.
Hiihtoliiton jupakat voivat pitkittyessään alkaa jo vaikuttaa esimerkiksi Kuusamossa järjestettävään maailmancupin avaukseen marraskuun lopussa. Tällä hetkellä hiihtoliitto on se virallinen elin, joka tekee sopimuksia kansainvälisen hiihtoliiton kanssa. Miten käy jos hiihtoliiton toiminta sammuu pieneksi postilaatikkokonttoriksi, kuten on jo väläytelty? Mikä yhteisö tekee sopimukset ulkopuolisten kanssa? Uskalletaanko Suomeen ja Kuusamoon enää kohta luottaa kisojen järjestäjänä?
Perinteiset pohjoismaiset hiihtolajit ovat kaikesta viime aikaisesta keskustelusta huolimatta Suomen kansan lempilapsia. Niitä seurataan, vaikka aallonpohjavuosia on ollut kansainvälisesti eivätkä suomalaiset enää menesty kilpailun kovetessa kuten Haku-Veikon aikoihin.
Talviurheilulle on edelleen kysyntää niin aktiivien kuin harrastajienkin parissa. Järjestölliset puitteet on saatava tätä vastaavaan kuntoon.