Aamulla aikaste heräilen
ja hillakamppeita keräilen.
Puuron äkkiä suuhun nakkaan
ja joutuin sitten lähen matkaan.
Hilloja kiiluu valtavasti,
niitä sankkoon kerään taitavasti.
On paljon raakoja mättäillä,
mutta niitten kanssa ei kannata hättäillä.
Jätän ne kypsymään suolle
ja palaan myöhemmin tuonne.
Sääskiä lentelee silmiin ja suuhun,
sivelen iholle myrkkyä,
etten olisi niille ihan tyrkkyä.
Vähän aikaa ne pysyvät poissa
kunnes taas leijuu ympärillä suuri parvi.
Voi mahoton harmi!
Itikka jo silmän alta kuppaa,
niitä taas hyörii, jokapuolelta tuppaa.
Kärpäsiäkin pörrää
mustana pilvenä ympäriinsä törrää.
Suo on märkä ja vetinen,
kun kuljen mättäitä kierrellen.
On jalat väsyneet jo kävelystä,
täytyy hiljentää tahtia,
tuntuu kuin kohta halkeaisin kahtia.
Aurinko alkaa jo kuumasti paistaa,
täytyy tässä jo vettäkin maistaa.
Leipäpalan pienen mutustelen
ja koiran kanssa samalla jutustelen.
Sankko alkaa täyttyä kohta,
ja mielessäni ajattelen lohta,
nälkää alkaa kurnia mahassa
ja voimat olla vähissä.
Lähden pois ja jätän suot,
sain kuitenkin ihanat hillat nuo.
Talvella niitä nautiskelen
ja takan lämmössä istuskelen.
Nyt vanhat ja nuoret kaikki hillaan,
kohta ne menevät ihan pillaan.
Pois ne pitää metsästä saaha,
kohta ne tippuvat maahan.
Selkä on kipeä ja suuhun buranaa nakkaan,
illalla saunassa vastalla hakkaan.
Saunan lämmössä jäsenet sulaa,
eipähän tarvitse enää pyöritellä hulaa.
Kävipäs minulla hyvä tuuri
ja Luojaa kiitän hilloista juuri.
Onhan tämä kyllä rankkaa työtä,
mutta onneksi täällä ei tarvitse olla yötä.